Toisen henki kultaisempi?

Blogit ja Kolumnit
15.08.2018 • Susanna Reinboth

Miksi Ruotsissa paljastuu niin paljon enemmän oikeusmurhia kuin Suomessa? Tätä ihmettelee toukokuussa tohtoriksi väitellyt asianajaja Markku Fredman.

”Onko meillä niin paljon parempi järjestelmä, ettei meillä tapahdu oikeusmurhia? Vai onko kyse siitä, että meillä ei ole keinoja, joilla mahdolliset oikeusmurhat saadaan paljastettua? Minulla ei ole vastausta, mutta ero on silmiinpistävä”, Fredman sanoi, kun haastattelin häntä Helsingin Sanomiin (HS 20.5.2018).

Karmaisevana esimerkkinä oikeusmurhasta ja puolustuksen epäonnistumisesta Fredman mainitsi ruotsalaisen Thomas Quickin tapauksen. Quick tuomittiin oman tunnustuksensa perusteella kahdeksasta murhasta. Ruotsin korkein oikeus purki tuomiot sen jälkeen kun paljastui, ettei Quick ole tehnyt niitä.

Fredmanin kysymys on kiinnostava. Yhtä kiinnostavaa on pohdinta siitä, jääkö Suomessa tutkimatta törkeitä rikoksia. Kaikki viittaa siihen, että kyllä jää.

Jääkö Suomessa tutkimatta törkeitä rikoksia? Kaikki viittaa siihen, että kyllä jää.

Helmikuussa Itä-Suomen hovioikeus piti voimassa kontiolahtelaiselle sarjahukuttajalle tuomitun neljäntoista ja puolen vuoden vankeustuomion. Hänet tuomittiin muun muassa kahdesta taposta, kolmesta tapon yrityksestä, heitteillepanosta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Vuosina 2007–2014 miehen kotitilalla ja mökillä kuoli ryyppäjäisten yhteydessä epäselvissä olosuhteissa yhteensä ainakin seitsemän ihmistä. Vähintään kymmenkunta muuta oli hengenvaarassa.

Tutkinta aloitettiin vasta kesällä 2015. Silloin tutkinnan aloittamiseen vaikutti tapausten samankaltaisuus. Miehen ympärillä kerta kaikkiaan hukkui epäilyttävän paljon ihmisiä.

Suomen Kuvalehti kertoi maaliskuussa 2017, että paikallinen poliisi oli kyllä kiinnittänyt huomiota kontiolahtelaismieheen. Silti hän sai jatkaa vuosikausia ilman, että epäselviä kuolemantapauksia olisi alettu tosissaan tutkia.

Tapaus tuo mieleen Kivinokan murhat Helsingissä. 1980-luvulla Kivinokan siirtolapuutarhassa kuoli muutaman vuoden sisällä neljä miestä kolmessa eri tulipalossa.

Murhat alkoivat selvitä vasta, kun tekijä alkoi itse kertoa niistä poliisille ollessaan vangittuna vaimonsa surmasta. Vaimo oli itse asiassa miehen ensimmäinen uhri. Tutkinta vaimon kuolemasta alkoi, kun yksi pariskunnan lapsista kävi aikuistuttuaan kertomassa poliisille, että isä surmasi äidin.

Sarjahukuttajan ja Kivinokan tapauksissa silmiinpistävää on uhrien samankaltaisuus: uhrit olivat vaikeasti päihdeongelmaisia.

Tapausten yhtäläisyydet herättävät kysymyksiä.

Tutkitaanko syrjäytyneiden ja päihdeongelmaisten epäselvät kuolemat yhtä tehokkaasti kuin normikansalaisten?

Miksi poliisi ei aloittanut tutkintaa, kun samassa paikassa kuoli samalla kaavalla epäselvissä oloissa useita ihmisiä? Vaikuttiko siihen uhrien henkilöllisyys? Tutkitaanko syrjäytyneiden ja päihdeongelmaisten epäselvät kuolemat yhtä tehokkaasti kuin normikansalaisten? Onko joidenkin henki arvokkaampi kuin toisten?

Kuinka monta kontiolahtea ja kivinokkaa on jäänyt tutkimatta?