Tietosuojajuristin on hyvä ymmärtää perusasiat IT-järjestelmistä

– Tietosuojajuristin työn suola on siinä, että tietosuoja ei ole yksittäinen irrallinen tehtävä. Työtä tehdään yhdessä läpi organisaation.

Accountor on talous- ja henkilöstöhallinnon ohjelmistoratkaisuihin sekä ulkoistuspalveluihin erikoistunut konserni, jonka palveluksessa on noin 2 200 ammattilaista 7 maassa.

Accountorin tietosuojatiimiin kuuluu Lindroosin lisäksi tietosuojavastaava sekä kaksi tietosuojamanageria.

Ohjelmistokehitystä tukiessa yhteisen kielen löytäminen kehittäjien kanssa on tärkeää – ja siksi Lindroos on työnsä ohella opiskellut muun muassa ohjelmointia.

Pykälöikäämme.

1. luku: Juristin hommiin ajautumisesta

1 §. Lapsuuden unelma-ammatti. Harrastin lapsena monipuolisesti eri lajeja, ja unelma-ammattini vaihtelivat kulloinkin käynnissä olevan harrastuksen mukaan kilpa-aerobiccarista tanssijaan. Pianistin urakin oli mahdollinen, mutta Sibelius Akatemian sijaan aukesivat oikiksen ovet. Soitto jäi harrastukseksi, ja hyvä niin.

2 §. Valaistuminen. Lukiossa yhteiskuntaopin lakitiedon kurssi sytytti kipinän. En tuolloin vielä tarkkaan tiennyt, mitä juristi oikein tekee, mutta ymmärsin, että koulutus antaisi hyvät lähtökohdat monenlaiseen työhön.

2. luku: Lakimiehistä eliölajina

1 §. Taitava juristi. Taitava juristi kehittää itseään jatkuvasti palvellakseen asiakkaitaan parhaalla mahdollisella tavalla. Itse olen esimerkiksi opiskellut tietoturvaa, ohjelmointia sekä ohjelmistoliiketoiminnan ja ohjelmistotuotannon perusteita tukeakseni liiketoimintaa entistä paremmin.

2 §. Tomppeli juristi. Kieltää projektin etenemisen ratkaisujen etsimisen sijaan. Tällainen lähestymistapa voi estää liiketoimintamahdollisuuksia, ja pian voidaan olla tilanteessa, jossa juristia jopa vältellään.

3. luku: Suomen lainsäädännöstä

1 §. Kiva laki. EU:n tietosuoja-asetus. Toivoisin, että GDPR:ää ei yleisesti nähtäisi niin usein esteenä. Varhaisessa vaiheessa huomioituna se mahdollistaa tekemistä, ei estä.

Toivoisin, että GDPR:ää ei yleisesti nähtäisi niin usein esteenä.

2 §. Kamala laki. Laki sähköisen viestinnän palveluista on pitkä kuin nälkävuosi, eikä loputon määritelmälistaus helpota sen lukemista.

4. luku: Tietosuojasta

1 §. Mitä se on. Tietosuoja palvelee osaltaan yksityisyydensuojaa. Tietosuojan tarkoitus on suojata henkilötietoja eli tietoja, jotka liittyvät ihmiseen. Tavoitteena on antaa yksilöiden päättää, kuinka paljon kukin yksityisyyden oveaan haluaa raottaa. Toki muut perusoikeudet, kuten sananvapaus, huomioiden.

2 §. Mitä se ei ole. Tietosuoja sekoitetaan usein tietoturvaan. Tietoturvatoimilla suojataan kaikenlaista tietoa, ei pelkästään henkilötietoja. Tietosuoja ei toteudu ilman riittäviä tietoturvatoimia, mutta tietoturvaa voi olla ilman, että tietosuojavaatimukset on huomioitu.

5. luku: EU:n tietosuojajuridiikasta

1 §. Kutkuttavinta. Keskustelu kansainvälisten tietojensiirtojen ympärillä käy kuumana. Mielenkiintoista on nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan – onko henkilötietojen EU-lokalisaatio tulevaisuuden trendi jatkuvasti globalisoituvassa maailmassa?

Kentällä ollaan varmastikin montaa mieltä siitä, onko keskustelussa pohjimmiltaan kyse kauppapoliittisesta kädenväännöstä vai yksilön oikeuksien suojaamisesta.

Onko henkilötietojen EU-lokalisaatio tulevaisuuden trendi jatkuvasti globalisoituvassa maailmassa?

2 §. Kauhistuttavinta. Hallinnollinen taakka. Tietosuojan noudattaminen tulisi pystyä näyttämään toteen, ja tämä edellyttää paljon dokumentaatiota. Onneksi markkinoilla on compliance-työkaluja, joista voi olla apua.

6. luku: Suomen tietosuojajuridiikasta

1 §. Kipein akuutti ongelma. Pandemia on nostanut esiin terveystietojen käsittelyn työpaikoilla. Työnantajien tulisi turvata työntekijöille terveellinen työympäristö, mutta samaan aikaan terveystietojen kerääminen ja käsittely on lainsäädännöllä erittäin rajoitettua. Työnantajat lienevät hiukan pattitilanteessa.

2 §. Suurin äskettäinen edistysaskel. Evästekäytäntöjä ja -suostumusta koskevan viranomaisohjeistuksen selkiytyminen.

7. luku: Musiikista harrastuksena

1 §. Suurin intohimoni. Olen soittanut pianoa lapsesta asti. Soitan ja kuuntelen mieluusti romantiikan ja impressionismin ajan säveltäjien, kuten Chopinin ja Debussyn tuotantoa.

Soitan ja kuuntelen mieluusti romantiikan ja impressionismin ajan säveltäjien tuotantoa.

2 §. Mahdollinen rajallisuuteni. Olen viime aikoina syttynyt improvisaation ja vapaan säestyksen maailmaan, jonka haltuun ottaminen vaatii paljon opettelua ja kärsivällisyyttä mutta ruokkii luovuutta. Soitan työpaikan bändissä, mikä antaa motivaatiota harjoittelemiseen.

8. luku: Pienet suuret asiat

1 §. Mielimauste. Korianteri.

2 §. Herkkuruoka. Raclette.

3 §. Paras juoma. Täyteläinen punaviini toimii aina.

4 §. Kaunein kukka. Punainen ruusu.

5 §. Rakkain romaani. C. Brönten Kotiopettajattaren romaani.

6 §. Musiikin mestariteos. J. Sibeliuksen Finlandia.

7 §. Kuvataiteen helmi. S. Botticellin Venuksen syntymä.

8 §. Esikuva. Vanhemmat ja isovanhemmat.

9 §. Elämän tarkoitus. Löytää onni pienistä hetkistä ja nauttia siitä.

10 §. Motto/lempilausahdus. Fail fast, recover and learn faster.