Tekijänoikeudesta

Blogit ja Kolumnit
18.10.2017 • Jukka Varviala

Olen pohdiskellut tekijänoikeuteen liittyviä kysymyksiä iät ja ajat valokuvien, maalausten ja kirjoitusten osalta. Etenkin valokuvien käytöstä oikeuselämään liittyvien lukuisten kirjoitusteni elävöittäjinä. Tämä on ollut ongelmatonta, koska kuvat pääosin ovat laajasta itse ­ottamieni kuvien kokoelmasta. Sumeilematta käytän myös poikani ottamia kuvia, sillä vaikka valokuvaajalla onkin lain mukaan isyysoikeus kuviin, niin onhan minulla sama oikeus poikaani – siis myös ottamiinsa kuviin.

Olen perusteellisesti tutkinut muiden ottamista valokuvista tekemieni maalausten tekijänoikeudellisia kysymyksiä. KKO jo taannoin ratkaisus 64 katsoi, että valokuvasta tehty omaperäinen maalaus ei ollut tekijänoikeuslain vastainen. Tekijänoikeuslain 4 § 2 mom. mukaan uuden ja itsenäisen teoksen voi valokuvan pohjalta luoda surutta.

Kirjoittamisen osalta olen pohdiskellut monimutkaisempia ­asioita. Voiko omaperäiseen oikeudelliseen lausumaan, mikäli lausuma on yhdistettävissä selkeästi yhteen ja samaan asianajajaan, saada ­tekijänoikeuden?

Edellä oleva on tullut mieleeni, kun nykyään moni hyvinkin pahan ja raa’an rikoksen tekijä, joka on myöhemmin voinut ilmetä täysi-ikäiseksi, voidaan surutta nimetä julkisuudessa milloin lapseksi, milloin koulupojaksi tai vähintään teinipojaksi. Vaikka hän on ainakin rikos­oikeudellisessa vastuussa oleva eli 15 vuotta täyttänyt. Kuten asian­ajaja nimetään viimeistään pahan rötöksen tehtyään nimetään ­huippuasianajajajksi.

Olisiko tällaisiin nuorehkojen nimeämisiin tekijänoikeus edesmenneellä ja suuresti arvostamallani asianajajalla, joka käytti 15–18-vuotiaista nuorisorikollisista, heitä puolustaessaan varsin usein lausumaa ”poikahan on nuori”. Kenellekään ikätovereistani eikä hieman nuoremmillekaan ainakaan pääkaupunkiseudulla ole epäselvää, kenestä asianajajasta on kyse. n