Professori Tuula Linna – oikeustieteilijä ja maalaaja

Vapaa-ajallaan Tuula Linna nauttii maalaamisesta.

Prosessioikeuden professori Tuula Linna tervehtii iloisesti eduskunnan kirjaston aulassa. Tapaaminen on sovittu paikkaan, jonka merkitys Linnan tutkimustyölle on ollut suuri.

  Olen saanut vuosikymmenten aikana täältä paljon apua tutkimustyöhöni, Linna kiittelee.

Tuula Linnasta huokuu innostus oikeustieteitä ja niiden kehittämistä kohtaan. Lakimiehen ja oikeustieteilijän ammatti ei kuitenkaan ollut hänelle lapsesta asti selvä.

– Lakimiesura oli alkujaan hetkellinen oivallus, jonkinlainen etiäinen lukioaikana. Kun sain pääsykoe­kirjat käsiini, minulla oli harras ja kohtalon­omainen olo. Tajusin heti, että tätä haluan.

Tuula Linna aloitti oikeustieteen opiskelut Turussa 1977.

– Olimme ensimmäinen vuosikurssi tutkinnon uudistuksen jälkeen. Olin pitkään ihan tavallinen opiskelija, kunnes graduvaiheessa innostuin kirjoittamisesta ja tutkimisesta.

Turun yliopisto onkin Tuula Linnan mukaan monella tapaa hänen uransa takana.

– Turun opettajista Leena Kartio on aina ollut naistutkijaihanteeni ja Hannu Tapani Klamin jatkotutkijaseminaareista tarttui mukaan paljon eväitä. Opettajani Ari Saarnilehdon kanssa kirjoitin viime syksynä kirjankin.

Opintojen jälkeen Linna työskenteli ensin Turun yliopistossa ja hetken Suomen Akatemiassa, kunnes hän vuonna 1990 siirtyi oikeusministeriöön lainsäädäntöneuvokseksi yli 20 vuodeksi. Vuonna 2011 oli aika palata akateemiseen tehtävään Lapin yliopistoon. Nykyisin professorilla on lisäksi joukko luottamustehtäviä.

Ei edes sitomattomia ohjeita lainkäyttöön

Professori Tuula Linna on huolissaan lainkäytön johtamisen tulevaisuudesta nyt, kun kolme keskeistä toimijaa – tuomioistuin-, syyttäjä- ja ulosotto­laitos – rakentavat kukin uutta ­keskushallintoaan.

– Meillä on keskusteltu liian vähän siitä, mikä on uusien keskusvirastojen rooli suhteessa lainkäyttäjiin. Lainkäyttöorganisaation pitää olla ulkoisesti riippumaton poliittisista päätöksen­tekijöistä, mutta samalla lainkäytön on sisäisesti oltava riippumatonta keskus­hallintoviranomaisesta.

– Tämä on selkeä periaate tuomio­istuimissa, mutta ulosoton uudistamis­työssä ei lainkäyttäjien riippumattomuutta keskushallintoviranomaisesta ole pidetty yhtä pyhänä.

Tällöin saatetaan Linnan mukaan ajatella, että lainkäytön yhtenäisyyden nimissä keskushallintoviranomainen voi antaa ohjeita.

– Lainkäyttöä ei kuitenkaan saa ohjata edes sitomattomilla ohjeilla. Harkintavalta ja erilaiset käytännöt kuuluvat lainkäyttöön, ja tarvittaessa päätöksiin haetaan muutosta.

Lainkäyttöä ei saa ohjata edes sitomattomilla ohjeilla.

Tuula Linna uskoo, että sitomattomista ohjeista tulisi käytännössä sitovia, kun ne antaa toimintaa muutenkin johtava taho.

– Jokaisen yksittäisen lainkäyttäjän työhön kuuluu valta ja vastuu. Erilaiset ohjeet muodostaisivat vain ylimääräisen linkin lain ja lainkäytön välille. Operatiivinen johto ei voi antaa ohjeita oikeudellisista harkintaa koskevissa asioissa, joissa ratkaistaan yksityisten oikeuksia ja velvollisuuksia.

Mistä oikeudellisia palveluja maakuntiin?

Tuula Linna on huolissaan myös käräjä­oikeuksien tuomiopiirien lukumäärästä. Vuonna 2010 määrä puolittui 54:stä 27:ään, ja nykyisten suunnitelmien mukaan lukumäärä olisi pian enää 20.

– Määrien sijaan olennaisia ovat vähenemisen tuomat heijastusvaikutukset. Uhkana on, että maaseutu ja pienet kaupungit menettävät muutkin oikeudelliset palvelut, jotka tyypillisesti keskittyvät käräjäoikeuksien ympärille. Jos palveluja ei ole saatavilla, kuka niitä tuottaa? Ryhtyvätkö kokemattomat maallikot tekemän asiakirjoja, jolloin ne ovat epäselviä ja aiheuttavat riitoja?

Summaariset asiat tultaneen keskittämään seitsemään käräjäoikeuteen. Tämä ei Linnasta saisi johtaa siihen, että osasta jäljellejääviä käräjäoikeuksia luovutaan.

– Minusta 20 käräjäoikeudesta ei voi enää vähentää. Pian suurin osa tuomareista, syyttäjistä, asianajajista, lupalakimiehistä ja oikeusavustajista on jatkuvasti tien päällä matkakäräjillä. Oppineiden aika menee hukkaan.

Tuula Linnan mielestä säästöpaineiden keskellä tulisikin kartoittaa yhteistyömahdollisuuksia hallinto-oikeuksien kanssa. Tällä hän tarkoittaa nimenomaan teknisen synergian hankkimista esimerkiksi tiloista, atk-järjestelmistä ja kirjastoista. Linna muistuttaa, että käräjäoikeus­verkoston autioituminen heijastuu välillisesti myös hallintopuolelle: jos pienem­millä paikkakunnilla ei enää tarjota oikeudellisia palveluja esimerkiksi verovalituksen tekemiseen, näkyy tämä vääjäämättä myös hallintolainkäytön puolella. Eri prosessimuotoja ei kuitenkaan tule väkisin ajaa samaan muottiin.

Välimiesmenettely ­kaipaa uudistusta

Tuula Linna katsoo, että käräjäoikeus­verkoston harvenemista tulisi paikata edistämällä myös tuomioistuinten ulkopuolisia prosesseja ja kehittämällä 25 vuotta vanhaa välimiesmenettelylakia.

– Kaiken uudistamisen melskeessä välimiesmenettelylaki on unohtunut. Samaan aikaan liike-elämä on muuttunut: Yhtiöt ovat kasvaneet ja niistä on tullut kansainvälisiä. Julkiset ja pitkä­kestoiset oikeudenkäynnit ovat entistä suurempaa myrkkyä. Nyt olisi tärkeää purkaa paineita niin, että pääosa bisnesriidoista voitaisiin käsitellä tuomioistuinlaitoksen ulkopuolella.

Tuula Linna ei kuitenkaan usko, että välimiesmenettelyn käyttäminen lisääntyy itsestään. Siksi hän ehdottaa, että vapaaehtoisen sovittelun eri elementtejä integroidaan välimiesmenettelyyn. Tämä voisi tuoda välimiesmenettelyn myös ­pk-yritysten ulottuville.

– Samaan aikaan täytyy pitää huolta, etteivät uudistukset etäännytä Suomen välimiesmenettelyä UNCITRALin mallilaista eli siitä globaalista standardista, jonka mukaiseksi suuri osa EU-valtioista on muokannut välimiesmenettelynsä. Välimiesmenettelylait eivät ole EU:n harmonisaation alaisia, vaan niitä koskee yleismaailmallinen New Yorkin konventio. Meillä olisi nyt mahdollisuus olla mukana globaalissa harmonisaatiossa.

Lisäksi Linna pitää tärkeänä sitä, että välimiesmenettely on lopullinen lukuun ottamatta selviä prosessivirheitä.

– Jälkikäräjöinti rapauttaa välimies­menettelyn uskottavuutta. Saavutetun tuloksen pitäisi olla lähes aina lopullinen.

Tutkimuksen tulisi kansainvälistyä enemmän

Tuula Linna seuraa prosessioikeuden tilaa professorin roolista. Hänen mukaansa oikeudenalalla vallitsee tällä hetkellä ”hyvä meininki”.

– Osoituksena tästä viime syksynä perustettiin prosessioikeudellinen yhdistys, josta tutkijat ja käytännön prosessualistit ovat hyvin innoissaan.

– Yksittäisistä prosessioikeuden lajeista insolvenssioikeus on viime vuosina eurooppalaistunut. Esimerkiksi viime syksynä saatiin komission ehdotus sanee­rausta koskevaksi direktiiviksi.

Sen sijaan tutkimus ei ole kansainvälistynyt Linnan mukaan samaa vauhtia.

– Meillä on paljon kotiperäistä ­julkaisutoimintaa, mutta toivoisin, että alan tutkijat kirjoittaisivat rohkeammin kansainvälisiin journaaleihin.

Lisäksi Linna on huolissaan siviili­prosessuaalisen tutkimuksen perinnöstä.

– Meillä on ollut prosessualisteina suuria nimiä – Erkki Havansi, Juha Lappalainen, Jyrki Virolainen, Antti Jokela – joiden tutkimusperintöä pitäisi vaalia paremmin.

Edellä mainitut oikeusoppineet ovat tuottaneet erityisesti lainkäytön tarvitsemaa perinteistä lainoppia sekä yleisiä oppeja.

– Nyt hankerahoitusta myönnetään usein innovatiivisiin ja uusia oikeuden­aloja koskeviin tutkimuksiin, jolloin perinteinen lainoppi ja sen tutkijat voivat jäädä varjoon. Kivijalka ei saa rapautua kaiken uuden rakentamisen innossa.

Vaikka Tuula Linna on urallaan ehtinyt jo tutkia paljon, elää hänessä itsessään kipinä muun muassa tämän perinnön vaalimiseen.

– Lisäksi aion jatkaa kansainvälisten artikkeleiden kirjoittamista. Ne ovat työläitä mutta palkitsevia.

Linna haluaa jatkaa myös aktiivista toimintaansa Suomen Lakimiesliitossa, jonka varapuheenjohtaja hän on.

– Toivon, että kiireiset lakimiehet löytäisivät aikaa yhteisten asioiden edistämiseksi. Liitolla on tärkeä rooli paitsi alan edunvalvonnassa myös lakimiesidentiteetin ylläpitämisessä. Meidän täytyy yhdessä pitää huolta siitä, että Lakimiesliitto pysyy dynaamisena.

Maalauksia Naisten Pankin hyväksi

Kaiken juridisen työn vastapainoksi Tuula Linna maalaa lähes päivittäin.

– Äitini on taitava posliinimaalari, ja viehtymykseni kuvataiteeseen periytyy häneltä. Minulle olennaista maalaamisessa ovat nimenomaan värit, ei niinkään itse piirtäminen.

Tuula Linna tukee maalausharrastuksellaan Naisten Pankkia, jonka hyväksi hän lahjoittaa töitään.

Haluan maalata ammatteja kehitys­maiden naisille: maalaaminen tuottaa minulle iloa ja toivottavasti myös jollekin kehitysmaan naiselle ammatin. Sitä kautta voidaan edistää myös kehitysmaiden lasten ja ­nuorten elinoloja.