Partaradikaali Lars D Eriksson heristää yhä sormeaan

Julkisoikeuden professori emeritus Lars D Eriksson, 78, tunnetaan yliopistopiireissä yhä hyvin, vaikka hän jäi eläkkeelle jo viisitoista vuotta sitten, vuonna 2001.

Värikäs ja sanavalmis Eriksson kyseenalaisti oikeusajattelun luutumia 1900-luvun jälkipuoliskolla. Mies ei jätä kylmäksi ketään, joka häneen tutustuu. Hänestä on pakko pitää – tai sitten kerta kaikkiaan ei.

– Suomen oikeusteoreettinen keskustelu on taas pahasti lukossa. Perhana soikoon – onko suuri urani mennyt täysin hukkaan?

 

Mohikaani kansalaisaktivismissa

Lars D Eriksson oli 60-lukulainen jo ennen kuin 60-lukulaisuus keksittiin. Hän toimi ruotsinkielisten pasifistien järjestössä Kampanjen för militär nuklear nedrustning. Hän toimitti ärhäkän kirjan Front mot kärn­vapen 1963 ja kirjoitti siihen myös itse. Samana vuonna syntyi rauhanjärjestö Sadankomitea.

– Itse olin tietysti mukana lähes kaikessa. Sadankomiteakin oli suora kopio englantilaisesta järjestöstä Campaign for Nuclear Disarmament.

– Sadankomiteassa tutustuin upeisiin ihmisiin, kuten Ilkka ja Vappu Taipaleeseen.

1960-luvun jälkipuolisko ja 1970-luvun alku olivat Suomessakin poikkeuksellisen vireää yhteiskunnallisen keskustelun aikaa. Sadankomitea, Marras­kuun liike ja Demla elivät kultaisia vuosiaan. 

– Demla ei ollut pelkästään meidän vasemmistolaisten höyrypäiden järjestö. Mukana oli myös kepulaisia ja liberaaleja, kuten Matti Kekkonen, Paavo Nikula ja monet muut. Meillä oli suora keskusteluyhteys jopa Tammi­niemeen.

– Minusta tuli mediassa Herra Pakolaisjuristi. Pidin valtavan määrän messuja tv:ssä, radiossa ja lehtien palstoilla.

 

Pakkoauttajat-teos aloitti uuden aikakauden

Keväällä 1967 Eriksson toimitti suomalaista sosiaalipolitiikkaa ja kriminologiaa järisyttäneen teoksen Pakkoauttajat.

– Teos oli kritiikkiä hallinnollista vapaudenriistoa vastaan. Vankilat, mieli­sairaalat, työlaitokset, koulukodit – mitä noissa laitoksissa ihan oikeasti tapahtuu? Oliko kyse ”hoidosta ja parantamisesta” kuten väitettiin, vai jostain ihan muusta? No tietysti jostain ihan muusta. Tuo hoitamisideo­logia ärsytti meitä tavattomasti.

Pakkoauttajat-pamfletin artikkeleiden kirjoittajakaartissa oli kovia nimiä – esimerkiksi Klaus Mäkelä, Kettil Bruun, Jacob Söderman, Christer Kihlman sekä Ilkka ja Vappu Taipale.

– Vaikka toimitin kirjan, en itse kirjoittanut siihen mitään, kumma kyllä. Mutta kirjoittajaporukan tekstit avasivat minunkin silmäni lopullisesti. 

– Koska olin valtiosääntöjuristi, kiinnostuin ihmisoikeuksista ja perusoikeuksista – samoin kuin rikosoikeudesta ja sosiaalipolitiikasta.

Syksyllä 1967, puoli vuotta Pakko­auttaja-kirjan julkaisemisen jälkeen, pakkaset tappoivat 42 asunnotonta miestä. Syntyi Marraskuun liike.

– Pakkoauttajat-pamfletistamme tuli Marraskuun liikkeen raamattu.

– Maan hallitus ja eduskunta reagoivat vaatimuksiimme häkellyttävän nopeasti. Mielivaltaiset ja summittaiset hallinnolliset vapaudenriistot vähenivät.

 

Risupartaradikaali? Ilman muuta!

Myös puoluepolitiikkaan Eriksson ehti uppoutua kainaloita myöten.

– Minä en ikinä ole tehnyt tiukkaa rajaa oikeuden, politiikan ja moraalin välille. Minulle ne ovat saman kokonaisuuden keskeisiä elementtejä.

– Puuhastelin SDP:ssä – ja siellä muun ohessa ruotsinkielisen työväenliiton varapuheenjohtajana. Kuuluin demareiden tärkeisiin työryhmiin.

Sosialidemokraattien räväkkyys ei kuitenkaan pitkään riittänyt.

– Siirryin SKDL:ään, ja olin sen liittohallituksenkin jäsen. Lopulta, 1980-luvulla, huomasin istuvani SKP:n keskuskomiteassa.

Olitko risupartaradikaali?

– Kyllä, ilman muuta. Olin välillä ihan puhdas agitaattori, saarnaaja, palopuheen­pitäjä. Ihanaa aikaa.

Mies kaipaa yliopistoihin entisaikojen räväkkyyttä.

– Olen surullinen siitä, että juridisissa tiedekunnissa ei nykyään juuri ole yhteiskunnallista keskustelua. Ainakaan kovin räväkkää se ei voi olla, koska en ole sitä huomannut. Nykytilanne on onneton.

Mitä 60-lukulaisuus voisi olla tänään?

– Juristienkin tulisi kiinnostua uudestaan yhteiskuntamme heikoimpien ihmisryhmien aseman vahvistamisesta.

 

Valtiosääntöunelma melkein toteutui

Erikssonilla oli sormensa pelissä Heikki Karapuun vuonna 1970 toimittamassa teoksessa Harvojen tasavalta: perustuslain epädemokraattisuus.

– Lausuin osaltani teesit siitä, mihin suuntaan hallitusmuotoa tulisi muuttaa.

Suomen sosialidemokraatin päätoimittaja Erkki Raatikainen innostui kirjasta. Raatikainen painatti lehteensä koko etusivun täyttäneen artikkelin: Nyt tarvitsemme aivan uuden perustuslain!

Kirja oli osaltaan sysäys keskustelulle, joka polveili vuosikymmenten ajan aina nykyisen vuoden 2000 perustuslakimme säätämiseen saakka. Siinä ehti istua komitea poikineen.

– Pääsanomani oli selvä: eduskunnan asemaa on vahvistettava ja presidentin valtaoikeuksia karsittava.

Yksi asia Erikssonia yhä kaivelee.

– Olin ja olen yhä sitä mieltä, että tuomioistuimet ovat poliittisia vallankäyttäjiä. Siksi olen aina vaatinut, että eduskunnan tulisi nimittää korkeimpien oikeuksien tuomarit.

– Tuo ajatukseni ei ole ottanut kipinää vieläkään, Eriksson sanoo ilkikurinen pilke silmäkulmassaan.

 

Teoriaherra kiireestä kantapäähän

Juristipiireissä Lars D Eriksson tunnetaan ennen muuta oikeusteoreetikkona.

– Olen aina suhtautunut vakavasti oikeus­tieteeseen. Myös silloin kun se oli täysin kivettynyt. Se oli väline, joka sopi minun käyttööni.

Erikssonin akateemisen tuotannon taustalla ovat vaikuttaneet termit ideologiakritiikki, legaalistrategia, vaihto­ehtoinen lainoppi.

– Ideanani on ollut se, että yhteiskuntaa voi muuttaa hyvin paljon jo voimassa olevalla lainsäädännöllä. Rohkealla laintulkinnalla voi saada aikaiseksi hirvittävän paljon.

Professorin mielestä juristien valtavirrankin olisi opeteltava argumentoimaan uudella tavalla.

– Juridisessakin keskustelussa tulisi käyttää sekä moraalisia että poliittisia argumentteja – myös vallitsevan oikeuden kritiikkinä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa niin tehdään koko ajan.

– Oikeus on – tietysti – ilmaus sekä poliittisista että moraalisista arvoista ja tavoitteista. Ja kun näin on, miksi hemmetissä niitä ei saa käyttää itse päätöksenteossa, kommentoinnissa ja lainsäädäntöhankkeista keskusteltaessa?

Mies myöntää, että ylilyöntejäkin hänen teeseissään on ollut.

– Artikkeleitteni joukossa on myös surkeita tekeleitä. Valitettavasti.

 

Helsinki torjui väitöskirjan, Turku julkaisi ja ylisti

Erikssonin väitöskirja Marxistisk teori och rättsvetenskap (1980) oli Suomen ensimmäinen artikkeliväitöskirja. Anglosaksisissa maissa artikkeliväitöskirjoilla on pitkä perinne. Nykyisin niitä tehdään Suomessakin solkenaan.

Eriksson väitteli oikeustieteen tohtoriksi Turun yliopistossa.

– Helsingin yliopisto oli sitä mieltä, että ei sellaista sisältöä saa julkaista. Virallisena perusteluna oli se, että kyse on artikkeliväitöskirjasta.

Hätiin tuli Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Hannu Tapani Klami. Klami kutsui Erikssonin Turkuun väittelemään.

– Se oli lopulta oikein hieno juttu. Sain samalla vastaväittäjäkseni Pohjoismaiden johtavan oikeustieteilijän Torstein Ekhoffin Oslon yliopistosta.

– Vastaväittäjäni oli niin valovoimainen, että kukaan ei voinut väittää oman väitöskirjani olevan huuhaata. Sain ­kaiken kukkuraksi laudaturin.

Samaan syssyyn Erikssonille myönnettiin Kööpenhaminan yliopistossa kunniatohtorin arvo.

– Oli tosi hupaisaa, kun Tanskan kuninkaallinen hovi kuunteli pää kallellaan juhla­luentoani marxilaisesta oikeus­teoriasta.

– Olen melko varma siitä, että tanskalaisten kunnianosoitus minua ja väitös­kirjaani kohtaan oli samalla näpäytys omalle oikeustieteelliselle tiedekunnalleni ­Helsingissä.

**

 

Lars David Eriksson

  • s. 1938, Maarianhamina
  • OTK 1963, OTL 1969, Helsinki
  • OTL (väit.) 1980, Turku
  • Master of Comparative Law, Columbia University 1966 (New York)
  • Oikestieteen kunniatohtori 1989, Kööpenhaminan yliopisto
  • Helsingin yliopisto 1963-2003: hallinto-oikeuden amanuenssi, hallinto- ja finanssioikeuden assistentti, ruotsinkielinen julkisoikeuden apulaisprofessori, professori, dosentti
  • Järjestöaktivisti: mm. Oikeus- ja yhteiskuntatieteen yhdistys, Amnesty International, Suomen valtiosääntöoikeudellinen seura, Suomen oikeusfilosofinen yhdistys
  • Puelueaktivisti: SDP, SKDL, SKP 
  • Lukematon määrä artikkeleita ja parikymmentä kirjaa, mm. Marxistisk teori och rättsvetenskap I-II, 1980; Kritik, moral och rätt, 1992; Dialectic of law and reality: readings in Finnish legal theory. 1999 (S. Hurrin kanssa)

**

 

Kollegat Lars D Erikssonista Lakimiesuutisille

”Muistan yhä kuinka Lala vuonna 1985 ravisteli meidät hereille eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Hän nosti pöydälle universaalit­ ihmisoikeudet ja niitä koskevan­ sääntelyn tarpeen Suomen perustus­laissa. Valiokunta tarttui ­asiaan, ja pian alkoi tapahtua.”
(Gunnar Jansson)

”Jos Lala pitää kiteyttää kahteen sanaan, silloin vaskoolin pohjalle jää ´vaihtoehtoinen lainoppi´.”
(Urpo Kangas)

”Häpeämätön, hillitön, nautiskelija, ei mikään ´työn sankari´, sovinisti ikäluokkansa miesten tavoin vaikkei sitä itse tunnusta.”
(Liisa Nieminen)

”Lala ja maissipiippu seminaarissa opettivat minulle, että kansainvälisissä yhteyksissä tärkeää on esittää kysymyksiä, ei valmiita vastauksia.” (Ari-Matti Nuutila)

”Lala on älykkö, joka on jo vuosikymmeniä havainnoinut oikeudellis­poliittisia ja yhteiskunnallisia asioita­ pirullisen oivaltavasti ja viiltävästi. Hän ei ole lainkaan paskantärkeä tai prinsessanherkkä.”(Tuomas Ojanen)

”Minulle tärkeintä Lalan henkilössä on hänen tinkimätön nonkonformistisuutensa. Hän on aina ollut oman tiensä kulkija, joskus suorastaan elitismiin asti.” (Martin Scheinin)

”Pohjoismaisten yhteyksien lujittaminen oli ja on jo arvo sinänsä, ja Lala oli minun sukupolveni 60-lukulaisten selvä isovelihahmo Pohjoismaissa.”(Kaarlo Tuori)

”Lala uudistaa oikeudellista ­ajatteluamme jatkuvasti kyseenalaistamalla erityisesti oikeuden­ ja arvojen sekä oikeuden ja politiikan suhdetta koskevia käsityksiämme.”(Maija Sakslin

”Useasti taistelimme rinta rinnan. Lala D on kiistatta itseäni innostavampi puhuja, todella hyvä ja täysin vailla ennakkoluuloja.” (Jacob Söderman)

**

 

Teksti: Ari Mölsä

Kuva: Vesa Tyni

**

KORJAUS 15.12.2016 klo 13.28: Pamfletin Harvojen tasavalta (1970) toimitti Heikki Karapuu, ei Eriksson, kuten aluksi kerrottiin. Eriksson oli yksi teoksen kirjoittajista. Erikssonin tarkka suomalainen oppiarvo on OTL (väit.), ei OTT.