Onko tohtoriopintojen seula jo liian tiukka?

Blogit ja Kolumnit
18.02.2020 • Päivi Korpisaari

Tiedekuntaamme hyväksytään uusia jatko-opiskelijoita kaksi kertaa vuodessa. Opinto-oikeus myönnetään tutkimussuunnitelman laadun, opintomenestyksen sekä muiden ansioiden, kuten julkaisujen, palkintojen ja tutkimuskokemuksen perusteella. Työnohjaajalla tai oppiaineella ei ole merkitystä.

Helsingin yliopiston hallitus on vuodesta 2016 alkaen asettanut vuosittaisen enimmäismäärän myönnettäville tohtorintutkinnon suoritusoikeuksille. Ratkaisun perusteena on muun muassa se, että tohtoreita ei haluta kouluttaa enempää kuin mistä opetus- ja kulttuuriministeriö yliopistolle maksaa.

Tohtoreita ei haluta kouluttaa enempää kuin mistä opetus- ja kulttuuriministeriö yliopistolle maksaa.

Rahansäästön lisäksi määrän karsimisella pyritään takaamaan entistä laadukkaampi opetus ja paremmat ohjausresurssit. Tohtoriopiskelijoiden enimmäismäärä jyvitetään ottamalla huomioon kolmena edellisenä vuonna väitelleiden määrän keskiarvo ja kertomalla se 25 prosentilla.

Oikeustieteen tohtoriohjelmalle on jyvitetty sekä vuodelle 2019 että 2020 yhteensä 20 opiskelijaa. Laskennallinen vuosittainen tutkintotavoite on 16. Vuonna 2019 tiedekunta arvioi 41 hakemusta, joista 22 hyväksyttiin. Tohtoriksi väitelleitä oli vuonna 2019 vain 12, mikä tullee kutistamaan seuraavien vuosien tohtoriopiskelijoiden sisäänottomääriä.

Useissa tutkimusprojekteissa on pulaa täysipäiväiseen jatko-opiskeluun sitoutuvista väitöskirjan tekijöistä. Kiristynyt jatko-opiskelijavalinta lisää tätä ongelmaa, koska yliopiston henkilöstöpolitiikka ei salli oikeustieteen maisterin rekrytointia muuhun tutkijantehtävään kuin tohtorikoulutettavaksi.

Tiedekuntamme jatko-opiskelijoista alle puolet väittelee.

Tiedekuntamme jatko-opiskelijoista alle puolet väittelee. Jos jatko-opintojen ainoa tarkoitus on tohtorintutkintojen suorittaminen, on jatko-opiskelijoiden aikaisempaa tiukempi seulominen perusteltua.

Opinnoissaan lopulta valmistuvien valikointi jo hakemusvaiheessa on kuitenkin käytännössä mahdotonta, ja siksi tohtorintutkintojen määrä tulee vähenemään uudistuksen myötä.

Oikeustieteellinen jatkokoulutus on halpaa. Ohjaaja ohjaa työajalla, ilman erillistä korvausta. Kirjastopalvelut ovat ilmaisia, eivätkä jatko-opiskelijamme tarvitse kalliita koneita tai laitteita, taikka hoitamista vaativia koe-eläimiä, soluviljelmiä tai kudosnäytteitä.

Oikeustieteen jatko-opiskelijoiden määrän leikkaaminen on lyhytnäköistä koulutus- ja tutkimuspolitiikkaa.

Rahansäästöä uudistuksesta tuskin tulee ottaen huomioon sen pienentävän vaikutuksen suoritettavien tohtorintutkintojen määriin. Oikeustieteen jatko-opiskelijoiden määrän näin merkittävä leikkaaminen onkin lyhytnäköistä koulutus- ja tutkimuspolitiikkaa.

Työmarkkinanäkökulmastakaan tähän ei ole syytä, sillä tohtorit ovat työllistyneet hyvin.

Uusia hyviä käytäntöjä ovat kahden ohjaajan määrääminen sekä ohjaussopimuksen tekeminen. Tutkimussuunnitelmien laatu on parantunut, ja onneksi yliopiston meille jyvittämää jatko-opiskelijoiden määrää on toistaiseksi pidetty pikemminkin tavoitteena kuin ehdottomana maksimina.

Toivottavasti tiukentuneen jatko-opiskelijavalinnan myötä myös väitöskirjojen laatu paranee.

Jatkokoulutettavien lukumääriä koskevia päätöksiä ei saa ohjata vain se, kuinka monesta väitöskirjasta meille maksetaan.

Jatkokoulutettavien lukumääriä koskevia päätöksiä ei saa ohjata vain se, kuinka monesta väitöskirjasta meille maksetaan. Tutkimus- ja sivistysyliopiston jatkokoulutustoimintaa tulee edistää myös siksi, että tutkimus, opetus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus ovat yliopiston tehtäviä ja olemassaolon oikeutus.

Kirjoittaja on viestintäoikeuden professori, Helsingin yliopisto, paivi.korpisaari@helsinki.fi