Onko laista kiusatun turvaksi?

Yksittäiset koulukiusaamistapaukset ja koulussa tapahtuneet julkiset väkivallanteot saavat tilaa mediassa. Kokonaiskuva saattaa kuitenkin jäädä hämäräksi.

Hyvä uutinen on, että valtakunnallisen vuoden 2019 Kouluterveyskyselyn mukaan koulukiusaaminen on ajan saatossa vähentynyt etenkin 8. ja 9. luokilla.

Liian monia kuitenkin kiusataan: kerran viikossa koulukiusatuksi joutuu seitsemän prosenttia 4. ja 5. luokan oppilaista ja kuusi prosenttia 8. ja 9. luokan oppilaista. Lukiolaisten kohdalla luku on prosentin luokkaa ja ammattiin opiskelevien neljä prosenttia.

Kerran viikossa koulukiusatuksi joutuu seitsemän prosenttia 4. ja 5. luokan oppilaista ja kuusi prosenttia 8. ja 9. luokan oppilaista.

OAJ:ta mukaillen kiusaamisessa on kyse toistuvasta samaan uhriin kohdistuvasta negatiivisesta toiminnasta. Se voi olla esimerkiksi toisen nimittelyä, uhkailua, haukkumista somessa, lyömistä, tönimistä ja omaisuuden tuhoamista. Kiusaajien määrä rajoittuu harvoin yhteen.

Mutta miten kiusaamista voidaan ehkäistä tehokkaasti? Entä miten laki velvoittaa koulua toimimaan kiusaamistapauksessa?

Ryhmäyttäminen parasta ennaltaehkäisyä

Koulukiusaamisen tehokkainta ennaltaehkäisyä ovat ryhmäyttäminen ja riittävät resurssit. Tätä mieltä ovat julkisoikeuden apulaisprofessori Niina Mäntylä Vaasan yliopistosta ja koulutuspolitiikan päällikkö Nina Lahtinen OAJ:sta.

– Ryhmäyttäminen on se oleellinen avainsana. Lasten ryhmiä ja pareja pitää sekoittaa, ja oppilaiden on hyvä tutustua toisiinsa yhteisten retkien ja muiden merkeissä, Mäntylä sanoo.

Lasten ryhmiä ja pareja pitää sekoittaa, ja oppilaiden on hyvä tutustua toisiinsa yhteisten retkien ja muiden merkeissä.

Lahtinen painottaa, että tämä vaatii resursseja eli riittävästi opettajia ja aikaa. OAJ:n ajamien kiusaamisen vastaisten toimenpiteiden listalla onkin lisäaika tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoitteluun ja ryhmäytymiseen.

– Teemat ovat opetussuunnitelmassa läpileikkaavina, mutta tuntijakoasetukseen tulisi lisätä oman ryhmän tunteja, kaksi vuosiviikkotuntia alakouluun ja sama yläkouluun, Lahtinen konkretisoi.

Lahtisesta rehtorin ja opettajan olisi myös hyvä jutella poliisin kanssa pari kertaa vuodessa koulun, lasten ja nuorten tilanteesta. Näin poliisi on myös helpompi saada koululle selvittämään asioita, jos sille on tarvetta.

Perusopetuslaki liian ympäripyöreä?

Avaimia kiusaamistilanteiden ennaltaehkäisyyn ja ratkomiseen antaa myös perusopetuslaki. Mäntylästä tämän lain 29 §:ssä on kehitettävää.

Pykälän mukaan jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Opetuksen järjestäjän tulee luoda oppimista edistävä, turvallinen ja viihtyisä ympäristö sekä suunnitella kurinpitokeinojen ja kasvatuskeskustelun käyttö ja niihin liittyvät menettelytavat.

Lisäksi koulun opettajan tai rehtorin tulee ilmoittaa koulussa tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta niihin syyllistyneen ja niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle tai lailliselle edustajalle.

Vastuiden tarkempi kirjaaminen lakiin lisäisi pyrkimystä toimia kiusaamistilanteissa mahdollisimman hyvin.

– Pykälässä ei ole selkeästi määritelty, kenen pitäisi tehdä mitäkin ja kenellä on viimesijainen vastuu kiusaamistilanteen ratkaisemisessa. Uskon, että asioiden tarkempi kirjaaminen lakiin lisäisi pyrkimystä toimia mahdollisimman hyvin, Mäntylä sanoo.

Hän hakisi mallia Ruotsista, jossa koululain viidennessä ja kuudennessa luvussa luetellaan muun muassa opettajalta, rehtorilta ja opetuksen järjestäjältä vaaditut puuttumiskeinot pehmeistä koviin keinoihin.

Laissa todetaan esimerkiksi, että varoituksen yhteydessä oppilaalle pitää selvittää, mitä keinoja seuraavaksi käytetään, jos toiminta ei muutu.

Lahtinen näkee asian toisin. Hänestä nykylaki ja määräykset ovat tältä osin riittävät.

– Rehtorin ja opettajan velvollisuus puuttua koulukiusaamiseen tulee lainsäädännöstä ja opetussuunnitelman perusteista. En usko, että yksi sapluuna toimisi, sillä joskus tarvitaan psykologia tai poliisia puuttumaan tapaukseen ja joskus riittävät opettajan toimet, Lahtinen toteaa.

Joskus tarvitaan psykologia tai poliisia puuttumaan tapaukseen ja joskus riittävät opettajan toimet.

Opetussuunnitelman tulee sisältää suunnitelma puuttumisesta ja oppilaiden suojaamisesta väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Tänä syksynä ohjeistusta on tullut lisää, sillä Opetushallitus on julkaissut ensimmäisen kansallisen tason ohjeistuksen kiusaamisen vastaisesta työstä kouluille ja toiselle asteelle.

Sekä Mäntylä että Lahtinen sanovat, että kotimaisesta lainsäädännöstä puuttuu myös moniammatillinen työnjako.

– Kun osa teoista tapahtuu koulun ulkopuolella, tarvitaan mukaan esimerkiksi sosiaaliviranomaiset ja poliisi. Vain osassa kunnista on selkeät toimintatavat heidän toiminnalleen, Mäntylä toteaa.

Rikosoikeus ei tunnista kiusaamisen jatkuvuutta

Jos koulussa havaitaan epäasiallista käytöstä, koulun pitää puuttua siihen heti. Mäntylä korostaa, että jatkuessaan pitkään koulukiusaaminen jättää syvät arvet ja altistaa monenlaisille ongelmille.

Mäntylällä on selkeä lista siitä, mitkä koulun puuttumiskeinot ovat toimivia. Ne perustuvat Suomen aluehallintovirastojen ratkaisuille vanhempien tekemistä kiusaamiskanteluista.

Koulun pitää suhtautua kiusaamistilanteeseen asiallisesti, puuttua siihen konkreettisin ja porrastetuin keinoin.

– Koulun pitää suhtautua kiusaamistilanteeseen asiallisesti, puuttua siihen konkreettisin ja porrastetuin keinoin mukaan lukien koko luokkayhteisö sekä seurata tilannetta sen ratkettua. Kiusaaminen alkaa usein uudestaan, Mäntylä sanoo.

Kiusaajaan kohdistettavia kurinpitokeinoja voivat olla kasvatuskeskustelu, jälki-istunto, kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen. Näihin Lahtinen kaipaa muutoksia, esimerkiksi rehtorille oikeutta määrätä turvaamistoimena väkivallan tekijä kuraattorin tai psykologin tuen piiriin parin koulupäivän ajaksi.

Mäntylän tutkimuksessa kiusatut kokivat itse hyviksi kiusaamisen lopetuskeinoiksi yhteistapaamiset koulun edustajien, kiusatun ja kiusaajan sekä molempien vanhempien kanssa, kiusaajien hajauttamisen eri ryhmiin sekä poliisin mukaantulon.

Asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä, kun kyseessä on pahoinpitely, vainoaminen tai kiristys.

Koulun ja vanhempien on oltava hereillä senkin suhteen, onko kiusaamisessa rikoksen tunnusmerkistöä. Poliisi voi auttaa tässä. Lahtinen korostaa, että asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä, kun kyseessä on pahoinpitely, vainoaminen tai kiristys.

– Rikosoikeudellinen järjestelmä ei ota hyvin huomioon kiusaamisen jatkuvaa luonnetta. Vainoamista lukuun ottamatta lähinnä yksittäiset teot on kriminalisoitu, ja niillä voi olla eri tekijä, jos kiusaaminen on tapahtunut ryhmässä. Seuraamukset yksilöille ovat vähäisiä, Mäntylä toteaa.

Rikostunnusmerkistö on kaukainen asia useimmille peruskoululaisille, koska alle 15-vuotiaat ovat rikosoikeudellisen vastuun ulottumattomissa.

Lukuvinkit

Niina Mäntylä, Jonna Kivelä, Seija Ollila ja Laura Perttola (2013): Pelastakaa koulukiusattu! KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiö.

Niina Mäntylä (2020): Aikuisten vastuut kiusaamistilanteissa saatava täsmällisemmiksi.

Kristiina Laitinen, Sanna Haanpää, Laura Francke, Matti Lahtinen (2020). Kiusaamisen vastainen työ kouluissa ja oppilaitoksissa. Opetushallituksen opas.

Lainvastaisten tekojen toimintamalli eli Vintiö- toiminta Etelä-Karjalassa.

Suvianna Hakalehto-Wainio (2003): Korvausvastuu koulukiusauksella aiheutetusta vahingosta. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen vuosikirja. s. 63–134.