Norminpurku vie kohti sujuvampaa lainsäädäntöä

Norminpurku on yksi pää­ministeri Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeista. Lainsäädännön sujuvoittamist­yöhön osallistuvat kaikki ministeriöt ja sen toteuttamista koordinoi eri ministe­riöistä koottu säädösten sujuvoittamisen toimeenpanoryhmä. Toimeenpano­ryhmän puheenjohtajan, valtiosihteeri Jari Partasen mukaan hankkeen lähtö­kohtana ovat hallitusohjelman kirjauk­set.

– Tavoitteena on helpottaa kansalaisten arkea, parantaa yritysten toimintaedellytyksiä ja keventää hallintoa sekä sen aiheuttamaa hallinnollista taakkaa. Säädösten sujuvoittaminen kytkeytyy nykyhallituksen päätavoitteeseen saada talouden pyörät pyörimään, parantaa työllisyyttä ja edistää investointeja.

Syyskuusta 2015 toiminut toimeenpanoryhmä työskentelee tämän vaalikauden ajan. Tänä aikana se paneutuu neljään asiaan:

– Seuraamme, miten kullakin ministeriökohtaisella hallinnonalalla uudistetaan lainsäädäntöä, sujuvoitetaan lupa- ja valitusprosesseja sekä minimoidaan viranomaisten keskinäisiä valituksia. Neljäntenä, jo toteutuneena asiana listalla on ollut lainsäädännön vaikutusten arviointineuvoston perustaminen.

Liikenne- ja viestintäministeriö vastaa kärkihankeministeri Anne Bernerin johdolla kokonaishankkeen koordinaatiosta, mutta kullakin ministeriöllä on sekä valta että vastuu tehdä lainsäädännöllisiä ratkaisuja. Jokainen ministeriöistä on jo vaalikauden alussa listannut oman alansa keskeistä lainsäädäntöä, jota pitäisi uudistaa ja kodifioida.

Partanen ottaa esimerkiksi oman ministeriönsä laajan liikennekaariuudistuksen. Ison liikenne palveluna -asiakokonaisuuden ohella kodifioitiin vanha ja hajanainen lainsäädäntö moderniksi  kaarilainsäädännöksi. Samalla purettiin turhia pykäliä.

– Teemme tätä työtä erittäin avoimesti ja otamme vastaan myös kansalaisten ehdotuksia. Norminpurku.fi-verkkosivuilla kerromme, mitä on jo saatu aikaan ja mitä on vireillä. Sinne on listattu ministeriöittäin muun muassa ne 200 viime vuonna tehtyä pientä ja suurta toimenpidettä, joihin liittyy norminpurkua.

Valtionhallinnossa on lisäksi meneillään one in one out -mallin kokeilu, jossa uusien säädösten tullessa voimaan poistetaan vastaavasti vanhempaa säädöstöä. Hallinto­alamaisille ja hallinnolle itselleen ei koidu muutoksista lisäkustannuksia. Maa- ja metsätalousministeriön sekä työ- ja elinkeino­ministeriön sektoreilla meneillään oleva kokeilu päättyy tämän vuoden lopussa, jolloin katsotaan, otetaanko malli myös muiden ministeriöiden hallinnonaloille.

Monen tason uudistuksia

Kauppojen aukiolon pidentäminen on yksi niistä isoista uudistuksista, jossa sääntelyn keventäminen on ollut tärkeässä roolissa.

– On kiinnostavaa nähdä aikanaan, mitä muutoksella on saatu aikaan ja miten kaupan liitot ja toisaalta työn­tekijäjärjestöt näkevät tilanteen. Samoin on kiinnostavaa nähdä, miten toteutettavat asumisen ja kaavoituksen helpotukset vaikuttavat pitkällä aika­välillä rakentamiseen ja asumisen kustannuksiin, Partanen sanoo.

Kolmas iso asiakokonaisuus on maanviljelijöiden hallinnollisen taakan keventäminen sekä EU:ssa että kotimaisessa hallinnossa.

– Meidän pitää toisaalta arvioida mahdollisimman perusteellisesti lainsäädännön muutosten vaikutukset etukäteen, mutta yhtä tärkeää on katsoa jälkeenpäin, millaisen kehityksen muutos sai aikaan, Partanen pohtii ja jatkaa:

– Vaikka lainsäädännön valmistelun juridinen puoli on korkeatasoista, lakien vaikutusten arviointia pitää vielä kehittää esimerkiksi lisäämällä ekonomista asiantuntemusta ministeriöissä.

Lakien vaikutusten arviointia pitää vielä kehittää lisäämällä ekonomista asiantuntemusta ministeriöissä.

Uudistukset näkyvät jo

Lainsäädännön vaikutusten arviointi­neuvoston puheenjohtaja Leila Kostiainen näkee yhä enemmän merkkejä norminpurun edistymisestä. Esimerkiksi eduskunnassa käsitellään parhaillaan kaivoslain muutoksia, joiden ainoana tavoitteena on hallinnollisen taakan keventäminen ja lupa­menettelyjen sujuvoittaminen.

– Yritysten ja viranomaisten hallinnollisen taakan keventäminen sekä lupa- ja valitusprosessien sujuvoituminen on lisätavoitteena monessa muussakin lakihankkeessa. Arviointi­neuvostossa on käsitelty esimerkiksi esityksiä, joissa eläinsuojien ja betoniasemien rakentamisessa siirryttäisiin luvan sijasta rekisteröintimenettelyyn. Kummassakaan esityksessä ei kuitenkaan ole arvioitu muutosten taloudellisia vaikutuksia hakijalle tai viranomaiselle, Kostiainen ihmettelee.

– Jos norminpurkua lähdetään tekemään lainsäädäntöhankkeella, pitää pystyä arvioimaan myös se, onko pykälien poistolla riittävästi vaikutuksia, jotta hanke kannattaa toteuttaa. Lainsäädännön muutokset aiheuttavat kustannuksia, sillä laeille joudutaan hakemaan uudet tulkinnat ja niitä on opeteltava soveltamaan kentällä. Vaikka norminpurku on hallituksen kärkihanke, sitä ei pitäisi tehdä vain sanojen ja näyttämisen takia.

Pitää pystyä arvioimaan, onko pykälien poistolla riittävästi vaikutuksia, jotta hanke kannattaa toteuttaa.

Keskustelua ei käydä tarpeeksi

Lainsäädännön keventämisen on osuttava kohdalleen. Liiallinen keventäminen saattaa haitata lainsäädännön lähtö­kohtaisten tavoitteiden toteutumista, toisaalta liian vähäisten toimenpiteiden tuottamat hyödyt uhkaavat jäädä pienemmiksi kuin itse toimenpiteen aiheuttamat kustannukset.

– Norminpurkutalkoista ei ole käyty riittävästi analyyttistä keskustelua siitä näkökulmasta, missä, mitä, miten ja kuinka paljon hyötyä tavoitellaan. Normin­purku ei ehkä ole niin kiinnostava asia yleisellä tasolla. Se kiinnostaa vain, jos ja kun se osuu kohdalle, Leila Kostiainen toteaa.

Norminpurku ei ole kuitenkaan lähtöisin pelkästään hallinnosta ja poliitikoilta, vaan aloitteita tulee muualtakin yhteiskunnasta. Etujärjestöt osaavat jo tarjota norminpurkua ehdottaessaan muutoksia lainsäädäntöön.

– Myös yritykset sanovat, että toiminnan käynnistämistä vaikeuttaa rankka lupasääntely, jossa saman toiminnan aloittamiseen joutuu hakemaan lupia monelta eri viranomaiselta. Tällä on selvä vaikutus maan taloudelliseen tilanteeseen.

One in one out -ajatus on Kostiaisenkin mielestä kannatettava, kunhan sitä ei sovelleta liian jäykästi. Jos lainsäädäntöä tarvitaan, sitä pitää voida säätää. Viranomaisten valitusoikeudet kuvastavat puolestaan hallinnon siilomaisuutta.

– On omituista ajatella, että viranomaisilla on keskenään sellaisia intressi­ristiriitoja, joissa yksi viranomainen toimii toista vastaan. Meillä pitäisi olla yksi hallinto, jonka haarat toimivat keskenään ja valmistelevat asioita yhteistyössä. Mikään asia ei ole jonkin viranomaisen oma, vaan kaikissa asioissa pitäisi ajatella hallintoalamaisten etua.