Miten opin lain?

Blogit ja Kolumnit
06.06.2017 • Matti Norri

Kun opiskelin yliopistossa, selkeitä opettajia olivat Martti Rautiala ja Jouko Halila. He keskittyivät olennaiseen. Mutta lakia ei opita tiedekunnassa. Lääkärit kuuntelevat luentoja ja osallistuvat harjoituksiin tiedekunnassa, mutta kirurgiksi oppii ihmisiä leikkelemällä.

Lain ja asianajotaidon opin Kymenlaaksossa. Tuomioistuinharjoittelu oli erinomainen koulu. Opin erottamaan kirjoituspöytäviisauden käytännön kokemukseen perustuvasta taidosta.

Varsinaiset opettajani olivat syyttäjät ja asianajajat. Karhulan, Vehkalahden ja Virolahden nimismiehet Yrjö Kanerva, Eero Ovaska ja Osmo Pirjola eivät olleet syyttävän tai syytetyn, vaan oikeuden puolella.

Asianajaja Leif Häggblomilta opin sovinnon merkityksen. Se ei synny tinkimällä, vaan tosiasioitten tunnustamisella. Sen päämiehelle opettamisessa Leif on mestari.

Mikael Jansson oli ulkonaisesti hänen vastakohtansa. Jyrkkyyden rajalla olevassa suoraselkäisyydessään hän oli ehdottoman oikeudenmukaisuuden puolustaja, vastusti kaikkia ”advokaattikonsteja”. Armas Syrén oli filosofi, kysyi perusteita, Olavi Ylönen opetti tunteiden huomioon ottamista. Tuovi ja Ruben Andersson olivat asian selkeän esittämisen oppimestareita. Ja nestori Ano Oinas opetti: Jos et voi tehdä mitään päämiehen eduksi, älä tee mitään; jos tuolloin toimii, vaikutus voi olla vain negatiivinen.

Perin Kauno Väisäsen toimiston ja kanslistin, joka opetti pesänselvityksen: ”Kun vainajan asuntoon mennään, te sanelette perukirjan. Kun se on allekirjoitettu, juodaan kahvit. Sitten kysytään kunkin kanta, miten perintö olisi jaettava. Joskus on erimielisyys. Sen jälkeen sanellaan perinnönjakokirja ja se alle­kirjoitetaan. Lopuksi syödään lihakeitto.” – Jos sovintoon ei päädytty, sitä pidettiin ammatin osaamattomuutena.