Mirjam Araneva: Lastensuojelu­laki on surkeassa jamassa

Mirjam Araneva on eräihmisiä. Tässä ollaan missäpä muualla kuin Saanan puroilla.

Muuan Aranevan tunteva sanoo, että hänen sydämensä sykkii lastensuojelulle jokaisella tahdillaan. ”Hän ei jätä ketään kylmäksi, vaikka viihtyykin vapaalla pohjoisen arktisessa luonnossa.” Pykälöikäämme.

1. luku: Juristiksi ajautumisesta

1 §. Lapsuuden unelma. Lapsena halusin eläinlääkäriksi, kunnes tajusin, että työhön kuuluu myös eläinten lopettaminen. Sitten halusin lääkäriksi, kunnes tajusin, etten kestä veren näkemistä. Lopulta päätin ryhtyä tuomariksi – tosin tietämättä sen tarkemmin, mitä tuomari tekee.

2 §. Valaistuminen. Opintojen alussa ajattelin, että minusta tulee rikosasianajaja. Tähän vaikutti suuresti LA Law -tv-sarja. Opiskeluaikana työskentelin rikosasioita hoitavassa asianajotoimistossa, mutta valmistumiseni jälkeen ajatukseni taas vähän muuttui.

Kuulin sattumalta ystävältäni Lapsen etu -projektista, johon kaivattiin lastensuojelun lainsäädäntöön erikoistuvaa lakimiestä. Menin haastatteluun, sain paikan ja loppu on historiaa. Olin tullut kotiin.

Menin haastatteluun, sain paikan ja loppu on historiaa. Olin tullut kotiin.

2. luku:  Lakimiehistä eliölajina

1 §. Taitava juristi. Taitava juristi tuntee tarkoin asiassa sovellettavan lain. Tunnistaa asian arviointiin vaikuttavat tosiseikat eikä luo päämiehelleen vääriä odotuksia. Lastensuojeluasioissa myös ymmärrys toimialasta ja lapsen edusta on tarpeen.

2 §. Tomppeli juristi. Ottaa hoitaakseen asian, josta ei ymmärrä yhtään mitään. Ajaa asiaa päämiehen etujen vastaisesti.

3. luku: Lainsäädännöstä yleisesti

1 §. Kiva laki. Perustuslaki ja lapsen oikeuksien sopimus, joiden varaan lastensuojelun lainsäädäntö rakentuu. Lastensuojelulakikin oli kiva laki, ennen kuin toistuvat lakimuutokset hajottivat sen.

Lastensuojelulakikin oli kiva laki, ennen kuin toistuvat lakimuutokset hajottivat sen.

2 §. Kamala laki. Sosiaalihuoltolaki, jonka voimaantulo aprillipäivänä 2015 romutti kohtuullisen hyvin toimineen lastensuojelujärjestelmämme. Epäselvästi kirjoitettu ja huonosti valmisteltu laki, jonka tulkintaan ei saa tukea esitöistä.

4. luku: Lastensuojelulaista erityisesti

1 §. Vahvuudet. Lastensuojelulain vahvuutena on sen rakentuminen perus- ja ihmisoikeuksien varaan sekä lapsen edun ensisijaisuuden ja lapsen osallisuuden korostettu asema.

2 §. Heikkoudet. Lakia on muutettu sen voimaantulon jälkeen 32 kertaa. Se on pirstalainen ja paikoin vaikeasti sovellettava. Pahimmat iskut lastensuojelulaki sai sosiaalihuoltolain uudistuksen yhteydessä.

5. luku: Lastensuojelun kokonaisuudistuksesta

1 §. Tarpeellinen? Ehdottomasti tarpeen siksi, että siinä tarkastellaan lasten kehityksen, hyvinvoinnin ja terveyden suojaksi tarkoitettua sääntelyä kokonaisuutena ja arvioidaan niiden yhteisvaikutusta.

2 §. Tarpeeton? Lakimuutokset eivät tee maailmaa paremmaksi, jos niitä ei osata soveltaa oikein ja lapsen edun mukaisesti.

Lakimuutokset eivät tee maailmaa paremmaksi, jos niitä ei osata soveltaa oikein ja lapsen edun mukaisesti.

6. luku: Lastensuojelujuristin työstä

1 §. Mukiinmenevää. Yksikään päivä tai juttu ei ole samanlainen.

2 §. Murheellista. Samojen järjestelmää koskevien ongelmien kanssa painiminen vuosi vuoden jälkeen.

7. luku: SOS-Lapsikylästä

1 §. Mitä se on. SOS-Lapsikylä on kansainvälinen lapsen oikeuksia edistävä lastensuojelujärjestö. Henkilöstöllä on monialaista asiantuntemusta ja osaamista lastensuojelusta. Teemme vaikuttamis- ja kehittämistyötä sekä tuotamme lastensuojelunpalveluja.

2 §. Mitä se ei ole. SOS-Lapsikylä ei tavoittele voittoa palvelutoiminnallaan.

8. luku: Omasta urasta

1 §. Makein voitto. Lastensuojeluasiat ovat luonteeltaan sellaisia, että en puhu voitoista. Ylevin hetkeni oikeussalissa oli, kun KHO:n käsittelyn puheenjohtaja tituleerasi minua merkittäväksi lastensuojelun asiantuntijaksi.

Ylevin hetkeni oikeussalissa oli, kun KHO:n käsittelyn puheenjohtaja tituleerasi minua merkittäväksi lastensuojelun asiantuntijaksi.

2 §. Karvain tappio. Lastensuojeluasioiden luonteeseen viranomaisen avustajana kuuluu myös se, että en koe tappiona hyvin perusteltua hallinto-oikeuden päätöstä, vaikka se olisi vastoin omaa näkemystäni.

9. luku: Pienet suuret asiat

1 §. Mielimauste. Onko ketsuppi mauste? Jos on, niin sitten se.

2 §. Herkkuruoka. Äidin makaronilaatikko.

3 §. Paras juoma. Kivennäisvesi.

4 §. Kaunein kukka. Pioni.

5 §. Väri ylitse muiden. Vaihtelee. Kestosuosikkeja ovat ruskea ja luonnonvalkoinen.

6 §. Rakkain romaani. Mika Waltarin Sinuhe.

7 §. Musiikin helmi. Pharrell Williamsin Happy.

8 §. Esikuva. Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.

9 §. Elämän tarkoitus. Elää hetkessä ottamatta itseään turhan vakavasti.

10 §. Lempilausahdus/motto. Vasemman ranteeni ulkosyrjään on tatuoitu: ”Because I can”. Siinä voisi tosin lukea myös ”Silliness Makes Your Soul Smile”.