KKO:n oikeusneuvos Mika Ilveskero nauttii ratkaisujen tekemisestä

”Tee työtä, jolla on merkitys”, kuulee usein todettavan sarkastisesti, mutta Mika Ilveskerolle se on täyttä totta. Liki kolmekymmentä vuotta lukuisissa eri luottamustoimissa on sijoittanut Ilveskeron työn asianajajana yhteiskunnalliseen kontekstiin ja antanut työlle vahvemman merkityksen.

Asianajajana toimiessaan Mika Ilveskeron työpäivä oli jatkuvaa säätämistä: suunnitellusta työpäivän kulusta toteutui yleensä noin kymmenen prosenttia. Ilveskero vertaa työtä asianajotoimistossa muurahais- tai ampiaispesässä istumiseen. Pieniä pistoja tulee koko ajan, mutta et tiedä, koska purraan seuraavan kerran.

Oikeusneuvoksen eteenpäin työntävä voima on Ilveskeron mukaan erilainen. Se tarkoittaa paperipinon senttien mittaamista pöydällä. Jos pinoon tulee kymmenen senttiä lisää, se tarkoittaa, että joku vääntää ”rautapataa” pään ympärillä kierroksen enemmän. Tämä paineen muoto on Ilveskerolle miellyttävämpää. Ainakin hänen täytyy sanoa niin, koska on sen itse valinnut.

Tyypillinen työpäivä Korkeimmassa oikeudessa pitää sisällään paljon ajattelua.

Tyypillinen työpäivä Korkeimmassa oikeudessa pitää sisällään paljon ajattelua. Huomattavasti enemmän kuin asianajajan työssä, jota Ilveskero ehti tehdä Castrén & Snellmanilla 23 vuotta ja 10 kuukautta, ennen kuin hän viime syksynä aloitti työt oikeusneuvoksena.

– Olen ymmärtänyt sen, että en ole ikinä lukenut lehdestä kirjailijahaastattelua, jossa tämä olisi sanonut, että kirjoitin eilen 12 tuntia, koska sellaiseen ei pysty. Tässä on sama juttu. Asianajajana ruuhkahuipuissa pystyi venymään tekemällä enemmän. Nyt työpäivää ei pysty mielin määrin venyttämään, jos haluaa järjellistä tekstiä.

Toisaalta ei ole ulkopuolisia tekijöitä huolehtimassa, että hommat tulee tehtyä ajallaan, mikä vaatii vahvaa itsekontrollia. Jos Ilveskero ei saa jotain tehtyä, syy on ollut yleensä siinä, että hän arvioi oman työnopeutensa liian suureksi, eli ratkaisu vaati sittenkin enemmän pohtimista.

Ilveskerolle tuomarin työssä antoisinta ja mielenkiintoisinta on nimenomaan ratkaisujen tekeminen.

– Toivoisin, että terveellä itsetunnolla olisi jotain tekemistä sen kanssa. Moni pyrkii tilanteisiin, joissa asioita voisi viedä eteenpäin ilman, että tarvitsee tehdä ratkaisuja. Minulle ratkaisujen ja valintojen tekeminen on kaiken suola. Varsinkin, jos ratkaisun tekemiseen on mahdollista käyttää tarpeeksi aikaa.

Moni pyrkii tilanteisiin, joissa asioita voisi viedä eteenpäin ilman, että tarvitsee tehdä ratkaisuja.

Keskustelua kaivataan

Korkein oikeus antaa ennakkopäätöksiä, joihin viitataan vuosien ja jopa vuosikymmenten jälkeen. Ilveskeroa kiehtoo, että huolellisen pohdinnan jälkeen tehty ratkaisu ei ole seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla vanha.

Liki kolmekymmentä vuotta lukuisissa eri luottamustoimissa on sijoittanut Ilveskeron työn asianajajana yhteiskunnalliseen kontekstiin ja antanut sille vahvemman merkityksen.

Yhteiskunnalliset rakenteet auttavat, kun tulee heikompia hetkiä ja vallanpitäjät unohtavat, mitkä ovat perus- ja ihmisoikeuksien antamat oikeudet.

Ilveskero painottaa, että asianajajat ovat kansan ja esivallan välissä, eli oikeusvaltiossa täytyy olla valtiosta riippumaton asianajajien sääntelyelin, joka tarvittaessa suojelee valtiota itseltään.

–Yhteiskunnalliset rakenteet auttavat silloin, kun tulee heikompia hetkiä ja vallanpitäjät hetkeksi unohtavat, mitkä ovat perus- ja ihmisoikeuksien antamat oikeudet.

Ilveskero tarkoittaa, että hyvinä hetkinä täytyy laittaa rakenteet kuntoon, jotta ne kestävät, kun ajat ovat huonommat. Suomessa tosin menee hänen mielestään liikaa aikaa asianajajalaitoksen olemassaolon perusteluun. Jos tätä keskustelua ei tarvitsisi käydä, olisi helpompaa käydä keskustelua siitä, mikä esimerkiksi on asianajajalle riittävä kokemus tai oppipohja.

Suomessa menee Ilveskeron mielestä liikaa aikaa asianajajalaitoksen olemassaolon perusteluun.

Tällä hetkellä järjestelmä pyörii kahden rakenteen kautta, asianajajajärjestelmän ja lupalakimiesten. Asianajajiin kohdistuva sääntely koskee koko heidän toimintaansa. Lupalakimiehiin kohdistuva sääntely koskee ainoastaan heidän toimintaansa oikeudessa.

– Lupalakimiehen toimistoon ei voi mennä tarkastamaan, että esimerkiksi asiakasvaratilit ovat olemassa. Lupalakimiehiin kohdistuu kokonaisuudessaan vain jälkivalvonta, ja sekin koskee vain oikeudenkäyntityötä. Oikeudellista avustamista koskeva kenttä on melko sekalainen tässä suhteessa.

Oikeusministeriö on koonnut lupalakimieslainsäädäntöä koskevia eri aloitteita yhteen ja tehnyt niistä arviomuistion, mikä on nyt lausuntokierroksella.

– Nämä erilaiset aloitteet osoittavat valuvikoja, joita saattaa olla syytä korjata. Pitäisi kuitenkin aina muistaa mennä ylätasolle ja miettiä, mitä varten koko tämä oikeudellisen avustamisen ja edustamisen järjestelmä on olemassa.

Nykytilaa ei ole Ilveskeron mielestä järkevää muuttaa ilman, että pidetään kirkkaana mielessä, että järjestelmän lähtökohta eivät ole lakimiehet vaan palvelujen käyttäjät. Ilveskero kaipaa siis kunnollista keskustelua siitä, mitä vaateita tämä tarkoittaa sääntelyn puolelta. Näiden vaateiden pohjalta järjestelmä tulisi rakentaa.

Ja mitä kelpoisuusehtoihin tulee, Ilveskeron mielestä pitäisi miettiä, mikä on kelpoisuusehtojen tarve. Millainen taso pitää olla, jotta palveluja käyttävät ihmiset saavat riittävän laadukasta neuvontaa ja apua? Mitä vaaditaan, että oikeudessa toimivat henkilöt pystyvät hoitamaan asiat kohtuullisen nopeasti ja kohtuullisin kustannuksin? Onko pelkkä yliopistotutkinto riittävä taso, siihen Ilveskerolla ei ole vastausta.

Mika Ilveskero on pohtinut rajaa oikeudellisen neuvonnan ja muun neuvonnan välillä – miten erottaa juridiikka elämästä.

Vapaa maa

Löytyy kuitenkin asia, josta Ilveskero on tyytyväinen: oikeudessa oikeudellinen työ jaetaan oikeudelliseen neuvontaan ja avustamiseen. Oikeudellista neuvontaa voi antaa kuka tahansa. On maita, joissa sekin on säänneltyä.

– Ongelma on, missä menee raja oikeudellisen neuvonnan ja muun neuvonnan välillä. Miten voi erottaa juridiikan elämästä?

Missä menee raja oikeudellisen neuvonnan ja muun neuvonnan välillä. Miten voi erottaa juridiikan elämästä?

Digitaalisuus taas on saanut Ilveskeron pohtimaan myös, onko parempi, että digitaalisten palvelujen avulla 100 prosenttia väestöstä saa 90 prosenttia oikeaan osuvaa palvelua kuin se, että 50 prosenttia väestöstä voivat ostaa oikeudellisia palveluja jotka antavat 99 prosenttia oikeaan osuvaa palvelua.

– Kumpi on parempi? En minä tiedä, mutta on tärkeää pohtia, miten pitkälle oikeudellinen neuvonta on säädeltyä. Se, että Suomessa neuvontaa ei ole säädelty on ihan hyvä asia, jolloin sitä ei tarvitse alkaa purkamaan, vaan saa kehittyä vapaasti.

Takaisin tuomarinuralle

Kun Ilveskero valmistui, hän halusi auskultoimaan. Työskenneltyään vuoden käräjäoikeudessa hänelle tarjottiin viransijaisuuksia. Ilveskero oli sinä vuonna osastolla, joka käsitteli konkurssiasioita.

– Sinä vuonna tuli yrityssaneerauslaki voimaan, mikä taas johti siihen, että kun asianajopuolella oli vain harvoja yrityssaneerausasioita osanneita, Castrén & Snellmanilta soitettiin ja kysyttiin, kiinnostaisiko työpaikka.

Ilveskerolla oli kolme kuukautta määräaikaista työtä jäljellä, hän oli juuri mennyt naimisiin, ensimmäinen lapsi oli syntynyt ja lisäksi oli asuntolainaa. Tarjolla oli toistaiseksi voimassa oleva työsuhde merkittävästi paremmalla palkalla. Ratkaisu oli siis sillä hetkellä helppo.

– Tästä kahdesta vuodesta jäi kuitenkin niin hyvä fiilis, että se yli kaksikymmentä vuotta piti avoinna ajatusta, että jos minä sittenkin pääsisin takaisin tuomarinuralle.

Jo hakemalla paikkaa vuosi sitten keväällä Korkeimmasta oikeudesta Ilveskero otti riskin. Hän oli kuitenkin tehnyt taustatöitä sen verran, että ymmärsi käsillä olevan melko hyvän tilaisuuden. Kohtalo oli lisäksi järjestänyt pääsiäisen verran pohdinta-aikaa juuri ennen hakemuksen jättämistä, sillä ilman tuota pohdintaa Ilveskero olisi voinut päättää toisin.

Palaset ovat loksahdellet paikoilleen Ilveskeron elämässä, mistä hän on nöyrän tietoinen.

– Olisi hienoa, että pystyisi käyttämään kaikki nämä mahdollisuudet ja onnenpotkut sillä tavalla, että olisi lopulta antanut enemmän kuin saanut, huolimatta siitä, että on saanut niin tavattoman paljon.