Hannu Luntiala: humaani lakimies

Väestörekisterikeskuksen entinen ylijohtaja Hannu Luntiala on koulutukseltaan lakimies, mutta sydämeltään sanataiteilija ja humanisti.

Väestörekisterikeskuksessa siirryttiin viime vuoden lopussa uuteen aikaan, kun 37 vuotta talossa toiminut Hannu Luntiala siirtyi eläkkeelle. Viimeiset 13 vuotta Luntiala oli viraston ylijohtajana.

Hannu Luntiala syntyi virkamiesperheeseen, jossa isä oli Tullihallituksen lakimies ja äiti sairaanhoitaja.

– En miettinyt lapsena, mikä minusta tulee. Lukiossa äidinkielen opettajani sanoi minulle: ”Hannu, sinusta tulee joko lakimies tai kirjailija.” Näinhän sitten kävi, minusta tuli sekä lakimies että kirjailija.

Kolmessa kuukaudessa osastopäälliköksi

Valmistuttuaan oikeustieteiden kandidaatiksi Luntiala haki kaikkiin Lakimiesliiton rekrytointipalvelusta löytyneisiin julkisen sektorin työpaikkoihin. – Taustalla oli osaksi eetos siitä, että haluan palvella yhteiskuntaa.

Yksi avoinna olevista pesteistä oli aloittelevan lakimiehen paikka Väestö­rekisterikeskuksessa.

– Ensimmäiset kolme kuukautta olin tarkastajana. Kun esimieheni lähti auskultoimaan, minusta tuli osastopäällikön sijainen.

– Aloittelevalle lakimiehelle oli iso asia, että kolmen kuukauden työkokemuksella sai päällikkötehtävän.

Tietoyhteiskunnan sydän

37 vuoden mittaiseen uraan mahtuu isoja mullistuksia. Suurimmat projektit liittyivät sähköisen asioinnin kehittämiseen sekä koko suomalaisen tietoyhteiskunnan digitalisoimiseen.

–1990-luvun loppupuolella Väestö­rekisterikeskus sai hoidettavakseen koko Suomen varmennepalvelut. Tällä vuosituhannella viraston toimiala laajeni ja se sai tehtäväkseen rakentaa edellytykset koko Suomen digitalisoinnille. Virastosta tuli tietoyhteiskunnan sydän ja moottori, Luntiala toteaa.

Juristille väestörekisterikeskus oli näköalapaikka.

– Lakimiehen koulutus oli hyödyllinen monessa eri asiassa. Esimerkiksi olennaista on, että ihmisten tiedot merkitään väestötietojärjestelmään oikein ja yksin tähän tehtävään liittyy monimuotoisia yksityisoikeudellisia lain­tulkintakysymyksiä. Myös tietosuojaan ja tietoturvaan liittyy oma erityislain­säädäntönsä.

Hannu Luntiala pitää suurimpana saavutuksenaan nykymuotoisen Väes­tö­­­­rekisterikeskuksen luomista.

– Väestörekisterikeskus on kasvanut tietoviranomaisesta yhteiskunnan digitalisaation edistäjäksi.

Digitalisaation lisäksi uralta nousee byrokratian vähentäminen esimerkiksi virkatodistusten osalta. Neljän vuoden työn tuloksena virkatodistusten määrä putosi 6,5 miljoonasta 500 000:teen.

Saavutuksenaan Luntiala pitää myös – pilke silmäkulmassa – Väestörekisterikeskuksen seinässä olevaa, reaaliaikaista väestölukulaskuria.

– Japanilaiset turistit matkustivat Kalasatamaan valokuvaamaan näyttöä.

Kokeilevaa kirjoittamista

Lakimiehen roolin rinnalla Luntiala on kirjailija. Ensimmäiset runonsa hän kirjoitti 1980-luvulla rakastuttuaan.

– Ajattelin, että ne ovat maailmanluokan lyriikkaa. Lähetin runot kustantajille, mutta ne tulivat takaisin.

Aikanaan rakkaustarina hiipui.

– Kaivoin runot kaapista, ja lähetin ne Suomen Kulttuurirahaston runo­kilpailuun. Kymmenen parasta palkittiin, minä olin yksi heistä.

Voitosta innostuneena Luntiala lähetti runot uudestaan kustantamoille – mutta edelleenkään niitä ei julkaistu. Sen sijaan WSOY:ltä ehdotettiin proosan kirjoittamista.

– Kirjoitin muutaman novellin, joilla osallistuin Kymen Sanomien kirjoituskilpailuun.

Yllätyksekseen Luntiala voitti.

– Kirjoitin muutaman novellin lisää ja lähetin ne Tammeen. Esikoisteos Hommes julkaistiin vuonna 2006.

Luntialan toinen kirja Viimeiset viestit oli maailman ensimmäinen tekstiviestiromaani. Kirja sai Suomessa ristiriitaisen vastaanoton, mutta kansain­välisesti se herätti kiinnostusta. Seuraavana vuonna valmistunut In memoriam perustui negrologeihin.

– Tarkoituksenani oli jatkaa kokeilevan kirjoittamisen sarjaa. Tammesta kuitenkin ehdotettiin, että kannattaisi kirjoittaa jotain muuta, jotten leimautuisi kokeilevaksi kirjailijaksi.

Luntiala vaihtoi tyyliä ja julkaisi vuonna 2010 teoksen Petri Vallin toinen elämä, joka kertoo valelääkäristä.

– Olin viemässä käsikirjoitusta Tammeen, kun julkisuuteen tuli tieto, että ensimmäinen valelääkäri paljastui.

Julkaisukynnyksen ääressä

Vaikka kirjailijanura tuntui auenneen, ei teosten julkaisu ollut helppoa.

– Jos Suomessa ei kuulu kirjailijalistan kärkikymmenikköön, pitää julkaisukynnys ylittää joka kerta uudelleen.

Kolmen vuoden kirjoitusurakkaa seurasikin kielteinen julkaisupäätös.

– Olin kirjoittanut vuosia ja sitten katsottiin, ettei kirja ole riittävän hyvä. Päätin, että en heitä kirvestä kaivoon ja aloin kirjoittaa seuraavaa teostani.

Kohtalo puuttui peliin, kun Aviador-kustantamosta otettiin yhteyttä.

– Siellä nähtiin heti, että kyseessä oli hyvä tarina, joka kaipasi vain pieniä muutoksia.

Syksyllä 2016 julkaistiin Ihmissyöjän päiväkirja, joka kertoo maahanmuuttaja­tarinaa kahden vaatetäin avulla.

Aviadorin kanssa on juteltu myös aiemmin hyllytetyn kokeellisen teoksen julkaisemisesta. Sitä ennen Luntiala kirjoittaa elämäkerran jazz­muusikko Juhani Aaltosesta.

– Olen erittäin innoissani, sillä Aaltonen on yksi suurimmista idoleistani.

Nyt Luntiala on omistautunut kirjoittamiselle. Samalla on ollut aikaa miettiä, kuka Hannu Luntiala oikein on.

– Sydämeltäni olen humanisti ja sanataiteilija.