Häirintää ja henkistä kuormitusta ei pidä sietää

Blogit ja Kolumnit
17.06.2019 • Janne Laukkanen

Tuomariliiton keväisen selvityksen mukaan kaksi kolmannesta tuomareista on kohdannut epäasiallista käytöstä tai vaikuttamisen kohteeksi joutumista. Aggressiivinen häirintä kohdistuu tuomareiden lisäksi myös syyttäjiin, asianajajiin ja monissa muissa tehtävissä toimiviin juristeihin.

Syyttäjäyhdistys uutisoi jo aiemmin jäsenistönsä kokemasta häirinnästä. Asianajajaliitto on parhaillaan tekemässä omaa selvitystään.

Asiantuntijan tekemät päätökset kohtaavat entistä useammin silmitöntä raivoa.

Vihapuhe, häirintä ja jopa systemaattinen maalittaminen ovat myös osa poliisien, toimittajien ja yhä useampien muiden ammattilaisten arkea. Asiantuntijan tekemät päätökset kohtaavat entistä useammin silmitöntä raivoa. Vihaa, joka ei kohdistu vain tehtyihin päätöksiin, vaan henkilökohtaisesti niiden tekijöihin.

Ilmiön on tärkeää tulla esiin. Siksi tarvitsemme Tuomariliiton ja Syyttäjäyhdistyksen jo tekemiä ulostuloja. Aihe on esillä myös Lakimiesliiton SuomiAreena-paneelissa Porissa 18.7.

Oikeudenhoidon ammattilaiset eivät kohtaa vain jälkikäteistä vihaa tekemiinsä ratkaisuihin liittyen. Myös itse työ on ajoittain tavattoman raskasta, kun sitä tehdään silmästä silmään ihmismielen synkimmän puolen kanssa.

Itse työ on ajoittain raskasta, kun sitä tehdään silmästä silmään ihmismielen synkimmän puolen kanssa.

Seksuaalirikokset, lasten hyväksikäyttö ja vakavat väkivaltarikokset ovat esimerkkejä tapauksista, jotka kuormittavat ammattilaisia. Nämä ilmiöt ovat esillä lehtemme jutussa.

Oikeustieteellinen koulutus ei juuri anna valmiuksia psyykkisesti kuormittavien tilanteiden kohtaamiseen. Viileä välinpitämättömyys ei voi olla ainoa selviytymistapa henkisesti raskaiden ilmiöiden kohtaamisessa. Jatkuva kyynisyys on jo selvä merkki uupumisesta.

Työyhteisön on kyettävä tarjoamaan riittävää tukea vaikeissa tilanteissa. Aina sitä ei ikävä kyllä ole tarjolla tai ympäröivää työyhteisöä ei edes ole. Etenkin tällöin korostuu myös asiantuntijan oma kyky hakea apua.

Ongelmien esiintuonti ei kerro heikkoudesta. Avun hakeminen on osa ammattitaitoa.