Faktantarkastaja – ystävä vai vihollinen?

Blogit ja Kolumnit
29.10.2019 • Susanna Reinboth

Syyskuun lopussa minulla oli tilaisuus vierailla saksalaisen Der Spiegelin maineikkaassa faktantarkastusyksikössä Hampurissa. Olipa vaikuttavaa. Ja masentavaa.

Vaikuttavaa oli se, miten paljon lehti panostaa faktojen varmistamiseen. Eurooppalaisittain ainutlaatuisessa faktantarkastusyksikössä työskentelee noin 80 ihmistä, heistä 50 faktantarkastajana. Kaikki printtilehteen ja nettiin maksumuurin taakse menevät jutut käyvät läpi tarkan faktantarkastuksen.

Eurooppalaisittain ainutlaatuisessa faktantarkastusyksikössä työskentelee noin 80 ihmistä, heistä 50 faktantarkastajana.

Masentavaa oli se, että edes tämä ei takaa virheetöntä lopputulosta.

Tutkivan journalismin maailmankonferenssin yhteydessä tapahtuneen vierailun aikana Der Spiegel oli pienoisen skandaalin keskellä. Näyttää vahvasti siltä, että lehden vuonna 2014 julkaisema juttu jalkapallohuijauksista oli olennaisesti virheellinen. Faktantarkastajien syytä se ei ollut. Faktantarkastaja varoitti, että kaikille väitteille ei ollut näyttöä.

Tuoreessa muistissa on vielä tapaus Claas Relotius. Useita palkintoja pokannut tähtireportteri sai lähteä lehdestä vuonna 2018 jäätyään kiinni juttujen sepittelystä.

Miten nämä tapaukset olivat mahdollisia?

Meitä kierrättäneet faktantarkastajat Mirjam Schlossarek ja Kurt Jansson kertoivat, että Relotius huijasi taitavasti. Hän esimerkiksi satuili vain ulkomaanjutuissaan. Saksaa koskevien juttujen sepittelystä hän olisi todennäköisesti jäänyt kiinni.

Jo pieni virhe vie jutulta uskottavuutta.

He huomauttivat, että jo pieni virhe vie jutulta uskottavuutta. Sellaisia virheet yleensä ovat, pieniä ja inhimillisiä. Ihmisen nimi on väärin kirjoitettu. Päivämäärä tai numerotieto on pielessä. Sitaatit ovat epätarkkoja.

Superlatiiveista faktantarkastajat haluaisivat kokonaan eroon.

Superlatiiveista faktantarkastajat haluaisivat kokonaan eroon. Mistä tiedetään varmasti, onko jokin mielenosoitus suurin koskaan järjestetty? Niin sanotut yleisesti tiedossa olevat asiat ovat todella vaarallisia. Esimerkkinä he mainitsivat, että kaikkihan tietävät, että Suomi kuuluu Skandinaviaan. Paitsi ettei kuulu.

Vaikka fakta saattaa olla oikea, se voi olla väärässä kontekstissa. Tai sitten tulkinta tiedosta saattaa olla väärä.

Mirjam ja Kurt näyttivät faktantarkastuksen läpi menneen käsikirjoituksen. Se oli täynnä merkintöjä.

Tarkastaja merkitsee kynällä jokaisen sanan, kun se on tsekattu. Leveään marginaaliin kirjoitetaan havainnot virheistä ja epätarkkuuksista. Toimittaja ja faktantarkastaja käyvät yhdessä läpi korjausehdotukset, ja joskus sessio kestää tunteja.

Miten toimittajat sitten suhtautuvat faktantarkastajiin, kun juttu tulee takaisin täynnä punakynää? Onko faktantarkastaja ystävä vai vihollinen?

Faktantarkastaja ei ainakaan saa olla liian hyvä ystävä. Tämä oli yksi opetus tapaus Relotiuksesta. Relotiuksesta ja hänen faktantarkastajastaan tuli liian hyvät kaverit. (Myös faktantarkastaja ja osaston pomo saivat lähteä ennenaikaiselle eläkkeelle huijauksen paljastuttua.)

Toimittajat eivät vihaa faktantarkastajia.

Mutta ei, toimittajat eivät vihaa faktantarkastajia. Prosessi on raskas, mutta toimittajat ovat kiitollisia faktantarkastajille, Kurt ja Mirjam vakuuttivat. Heidän ansiostaan toimittaja voi rauhallisin mielin antaa juttunsa julkaistavaksi.

Todellakin. Olisipa minullakin faktantarkastaja.

Sitä odotellessa joudun itse toimimaan omana tarkastajanani – välillä isosti kompuroiden.

Onneksi faktatsekkasin – tai ainakin yritin faktatsekata – tämän jutun. Sain korjattua Relothiuksen Relotiukseksi. Huh.

Kirjoittaja on oikeustoimittaja, Helsingin Sanomat, susanna.reinboth@hs.fi