Petra Spring kuuluu ryhmään Helsingin käräjäoikeuden tuomareita, joiden vastuualueena on normaalitöiden lisäksi media ja mediavaikuttaminen.
Tämän vuoden alussa perustettu ryhmä oli ensimmäinen lajissaan Suomessa. Sen jälkeen vastaava toiminta on käynnistynyt myös Turussa, Oulussa ja Rovaniemellä hovioikeudessa.
Spring selventää häntä lähestyville toimittajille tuomioihin liittyvää juridiikkaa ja tulkkaa päätöksissä käytettyjä ilmaisuja, mutta ei ota mitenkään kantaa itse tuomioihin ja niiden oikeudellisuuteen.
Hän jatkaa mediavastuutuomarina myös tulevan tehtävänsä ohessa – hänet nimitettiin vuoden 2019 alussa alkavaksi kaksivuotiskaudeksi Helsingin käräjäoikeuden hallintojohtajaksi.
– Yleensä toimittaja haluaa varmistaa ymmärtäneensä oikein jonkin juridisen seikan – esimerkiksi miten tutkintavankeus eroaa normaalista vankeudesta. Kohujuttujen yhteydessä halutaan tietää rangaistusasteikosta ja -käytännöstä, jotta tuomio osattaisiin laittaa kontekstiinsa, Spring kuvaa työtään.
– Meitä haastatellaan tuomioistuintyön asiantuntijana esimerkiksi tuomioiden juridiikasta tai jonkin ilmiön yleisyydestä. Järjestämme toimittajille myös tilaisuuksia, joissa jaamme tietoa tuomioistuintyöstä. Tavoitteenamme on, että liikkeellä olisi enemmän oikeata tietoa näistä asioista.
Vääränä liikkeelle lähtenyttä tietoa on vaikea korjata jälkikäteen.
Oikean tiedon lisääminen julkiseen keskusteluun on entistä tärkeämpää, koska uutistoiminta on nopeutunut ja uutisten tuottajia on sosiaalisen median takia koko ajan enemmän. Vääränä liikkeelle lähtenyttä tietoa on vaikea korjata jälkikäteen.
– Olemme havahtuneet tuomioistuimissa siihen, että pelkkä tuomion antaminen ei enää riitä. Meidän pitää toimia julkisuudessa oikeudenkäytön asiantuntijana ja oikoa virheellistä tietoa mielellään jo etukäteen ja jossakin määrin osallistua myös julkiseen keskusteluun.
Ymmärrettävyydellä samalle viivalle
Mediakeskustelussa pinnalle nousevat väärinkäsitykset voivat esimerkiksi liittyä törkeän tekomuodon tunnusmerkistöön, josta oikeusistuin ei voi poiketa, sillä se on usein kirjoitettuna lakiin tyhjentävällä tavalla. Normaalijärjellä ajatellen teko voi olla törkeä, mutta ei siis välttämättä täytä juridisessa mielessä törkeän teon tunnusmerkistöä.
On paljon alueita, joissa arkikielen ja lakikielen terminologiat eivät kohtaa.
– On paljon tällaisia alueita, kuten seksuaalirikokset, joissa arkikielen ja lakikielen terminologiat eivät kohtaa. Väärinkäsitysten riskiä lisää seksuaalirikoksissa vielä se, että päätösten taustoista ei voi uhrin suojelemiseksi antaa juuri tietoja.
Säädöksissä on muutenkin käytetty ilmaisuja, joista selvästi näkee, että lainsäätäjä ei ole ajatellut, miten ne avautuvat tavalliselle ihmiselle.
– Väärinkäsityksiin perustuvaan julkisuuteen verrattuna on ihan eri asia, jos kaiken tulkkauksen ja popularisoinnin jälkeen ollaan edelleenkin sitä mieltä, että tuomio ei ole hyvä. Silloin kaikki ovat samalla viivalla tiedon suhteen ja päästään todelliseen yhteiskunnalliseen keskusteluun siitä, olisiko lainsäädäntöä syytä muuttaa.
Tuomarit ovat ajatelleet puhuvansa tuomioiden kautta.
Entisaikoina tuomarinpelko piti hallintoalamaiset nöyrinä. Enää luottamus oikeusjärjestelmään ja tuomioistuimiin ei ole samalla tavalla itsestään selvää. Spring ei usko tuomarien piilottautuvan vaikean kielensä taakse, vaan he ovat olleet vaiti perinteisesti ja ajatelleet puhuvansa tuomioiden kautta.
– Eikä tuomioiden ymmärtämisessä ole kyse vain kielestä, vaan siitä että oikeusjärjestelmä on monimutkainen. Tuomioistuimien tuomareiksi tulevilta edellytetään vuosien opintoja ja pitkää työkokemusta. Ei kaikkea voikaan tajuta vain otsikoita lukemalla.
Abstraktia, vanhahtavaa, ketjutettua
Oikeuskielen ongelmana on virkkeiden, lauseiden, sanojen ja asioiden runsaus, josta lukijan on vaikea hahmottaa, mikä siinä on olennaista ja mikä ei. Tärkeää on myös se, mitä lakeihin ei kirjata.
– Oikeuskieli on tietyn ammattiryhmän erikoiskieli, jota ulkopuolisen on vaikea ymmärtää – aivan samalla tavalla kuin sairauskertomusten kieli voi olla vaikeaa juristille. Ja samalla tavalla kuin sairauskertomus, ei myöskään tuomio ole kielenkäytöltään suunnattu sen saavalle maallikolle, sanoo Kotimaisten kielten keskuksen virkakielen asiantuntija Aino Piehl.
Oikeuskielessä ymmärtämistä haittaavat tuntemattomat termit ja raskas virkerakenne. Se näyttää olevan yleismaailmallinen ongelma, sillä lakikieltä moititaan vaikeaselkoiseksi lähes joka maassa.
Vaikuttaisiko siihen oikeusistuinten universaali seremoniallisuus ja pyrkimys täsmällisyyteen ja tarkkuuteen?
Erikoistermeissä maallikoille on vaikeaa niiden abstraktius.
Erikoistermeissä maallikoille on vaikeaa niiden abstraktius, kuten termissä ”saanto”, jonka merkitykseen sisältyy monta tuttua konkreettista asiaa. Myös vanhahtavat fraasit, kuten ”jättää sillensä”, ovat monelle merkitykseltään epäselviä.
Laeissa on myös tutkitusti enemmän virkkeitä, lauseita ja sanoja kuin yleiskielessä. Lisäksi asioita ketjutetaan toisiinsa normaalikieltä useammin ja-, sekä-, tai- ja taikka-sanoilla, joiden avulla syntyneistä pitkistä luetteloista voi olla vaikea hahmottaa niin lauserakennetta kuin ydinasiaakin.
– Vaikka kaiken informaation niputtamisesta jättivirkkeiksi luovuttiin jo vuosikymmeniä sitten, virkkeet ovat edelleen pitempiä kuin mihin ei-juristit ovat tottuneet. Sivulauseitten tilalle ovat tulleet määritteiden ketjut, jotka katkaisevat ajatuksen kulun ja tekevät tekstistä raskaslukuista.
Selkeys on kansalaisoikeus
Aiemmin virastoissa ei kirjoitettu päätöksiä niiden saajia ajatellen vaan ylemmille oikeus- ja valitusasteille. Onneksi ajattelu, jonka mukaan viranomaisten viestinnän ymmärrettävyys on kansalaisoikeus, on voimistumassa. Oikeusistuimissa ollaan tässä muita jäljessä.
Voimistuva ajatus on, että viranomaisten viestinnän ymmärrettävyys on kansalaisoikeus. Oikeusistuimissa ollaan tässä muita jäljessä.
Ymmärrettävyyttä haittaa olennaisesti oikeusistuinten tapa rakentaa tekstejä.
– Useimmat viranomaiset kertovat nykyisin päätöksensä heti asiakirjan alussa, mutta oikeuden pitkissä päätöksissä ratkaisu esitetään edelleenkin viimeiseksi. Päätöksissä referoidaan asianosaisten kertomuksia ja jutun aikaisempia käsittelyvaiheita niin, että samat asiat voivat toistua moneen kertaan. Maallikon on vaikea päätellä, mitkä mainituista lukuisista seikoista ovat päätöksen kannalta olennaisia ja vaikuttavat asian ratkaisemiseen.
Takana lienee ajatus, että näytetään kaiken asianosaisten kertoman tulleen otetuksi huomioon.
– Edes perusteluista eivät ratkaisun syyt aina aukea maallikolle. Niissä vain toistetaan jälleen tosiseikat, joiden perusteella päätös on tehty ja joihin viitataan kokonaisuutena esimerkiksi ilmauksilla ”näin ollen” ja ”siten”. Avainasiat eivät edelleenkään erotu tosiasioiden viidakosta. Tavallisessa kielenkäytössä asioiden keskinäisiä suhteita selittäviä kausaali-ilmaisuja, kuten ”koska” tai ”tämän vuoksi” ei myöskään käytetä.
Se mitä ei sanota
Tunnettu ruotsalaistutkija Britt-Louise Gunnarsson testasi jo vuonna 1980 säädösten ymmärrettävyyteen vaikuttavia tekijöitä.
Koehenkilöinä hänellä oli oikeustieteen opiskelijoita, ammattiyhdistysaktiiveja ja maallikoita. Näillä hän luetti Ruotsin silloin uutta yhteistoimintamenettelyä koskevaa lakia ja sen selkeytettyä versiota, joka oli hyväksytetty lain tekijöillä.
– Juristiopiskelijat selviytyivät tekstin ymmärtämistä mitanneessa kokeessa parhaiten, mutta lauserakenteeltaan ja sanastoltaan muokattu versio ei olennaisesti auttanut kahta muuta ryhmää. Gunnarsson tuli siihen tulokseen, että ymmärtämisessä keskeistä olikin se, mitä laissa ei sanottu.
Lait ja oikeuden päätökset kirjoitetaan toisille asiantuntijoille.
Vaikka sitä ei ehkä tehdä tietoisesti, lait ja oikeuden päätökset kirjoitetaan toisille asiantuntijoille, jotka tuntevat oikeusjärjestelmän, lainsäädännön, tuomioistuinten prosessit ja tekstikäytänteet.
– Maallikoilta puuttuu tieto tekstissä sanomatta jääneistä asioista, joita ilman lakiteksti ei hahmotu ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. On hyvä, että tuomioistuimet panostavat jo viestintäänsä ja että tuomioistuimiin tulee mediatuomareita. Kansalaisten luottamusta oikeusjärjestelmää kohtaan lisäisi kuitenkin vielä enemmän, jos itse päätöksistä tehtäisiin ymmärrettävämpiä moniammatillisen yhteistyön avulla, esimerkiksi palkkaamalla omia kielenhuoltajia.
Lisää esimerkkejä ja ohjeita Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla.
